Töölöläinen hapan korppu, joka sisustaa, remontoi, tekee käsitöitä, seuraa muotoilua, designia ja kissojaan Maunoa ja Eppua.

    KUVAPOLITIIKASTA: Omat kuvani on merkitty "sitruunapuu.net"-vesileimalla, ethän kopioi niitä luvatta. Muut kuvat olen lainannut valmistajien tai myyjien sivuilta, jolloin kyseiseen lähteeseen on aina linkki postauksessa tai linkkilistassa, mainoskiitoksena lainatusta kuvasta. Mikäli haluat kuvan poistettavaksi, ota yhteyttä.

    LINKITYS: Ethän linkitä suoraan sivustolta kuvia tai muuta aineistoa, se syö kaistaani.

    sitruunapuu ät welho piste com

tiistaina 26. tammikuuta 2010

Designkaksosia: Lamput

Eero Aarnio: Swan


Klaus Nolting, Andreas Ostwald: ANTA Belle


KLIK KLIK
ANTA
Design Eero Aarnio -->

Tunnisteet: ,

maanantaina 7. joulukuuta 2009

Lisää valoa pimeään aikaan


Sain lauantaina lahjaksi ihanan Opinio-valaisimen.

Valaisin on kotimaista tuotantoa, sen on suunnitellut Anna-Maija Salo vuonna 1969 ja nykyisessä tuotannossa se on ollut vuodesta 2004 lähtien. Valaisinta on kahta kokoa, varjostinpalluroita saa sekä kirkkaina että valkoisina. Materiaali on akryyli.

KLIK KLIK
Opinio

Tunnisteet:

perjantaina 20. marraskuuta 2009

M niinkuin mau


Olihan se pakko hankkia.

KLIK KLIK
Character

Tunnisteet:

lauantaina 7. marraskuuta 2009

Kirjaimellista valaistusta


Mitä tapahtuu vanhoille valomainoksille, kun yritykset muuttavat, lopettavat, vaihtavat nimeä tai logoa? Ne viedään kaatopaikalle.

Onneksi tähän saumaan on iskenyt helsinkiläinen Character, joka pelastaa tätä "kaatopaikkajätettä", kerää merkit parempaan talteen ja kunnostaa niistä käyttökelpoisia valaisimia.


Neonputket vaihdetaan ledeiksi, ja valaisimen toiminta ja sähköturvallisuus tarkistetaan muutenkin. Kirjaimet läpäisevät EU:n sähkölaitestandardit. Ledien käyttöiäksi luvataan vähintään 30.000 käyttötuntia. Valaisimet sopivat sekä ulko- että sisäkäyttöön. Koot vaihtelevat paristakymmenestä sentistä ylöspäin yli metrisiin.


Kirjaimia on tarjolla yrityksen verkkokaupassa ja lisäksi sinne voi jättää toivomuksen etsimästään kirjaimesta, sen koosta, väristä ja tyylistä.

Tarjolla olevista kirjaimista ja merkeistä on hauska bongailla tuttuja logoja ja yrittää tunnistaa mille yritykselle ne ovat kuuluneet. Ihan superia kierrätystä!

KLIK KLIK
Character

Tunnisteet:

sunnuntaina 11. lokakuuta 2009

Läskilamppu

Ennenkaikkea säkkituoleistaan, mutta sittemmin myös laukku- ja pussukkabisnekseen siirtynyt Fatboy laajentaa edelleen. Uusinta uutta on valaisin Edison the Grand.


Valaisin on 90 cm korkea, ja se sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön. Simppeli muodoltaan ja valaistus koko matkalta tarjoaa aika mielenkiintoisen valon ympäristöön.

KLIK KLIK
Fatboy

Tunnisteet:

tiistaina 17. helmikuuta 2009

Eero lisää vauhtia

Lisää, lisää, lisää...

Taas on tullut Eero Aarniolta pari uutta valaisinta myyntiin. Tai no, nämä olivat esittelyssä jo Design Forumin Kaj Franck -näyttelyssä. Nyt valaisimet ovat kuitenkin tarjolla verkkokaupassa, saatavilla (ja myös hinta vahvistuu) helmikuun aikana, luvataan.


Iso kaareva malli on nimeltään Flamingo ja siinä on käytetty energiansäästölamppua. Se on iso, melkein metri kertaa metri. Näyttävyyttä siis piisaa. Olisipa mukava valokaari vaikka makkarin ikkunalla...


Pienempi on nimeltään Flat ja sitä saa kolmessa eri värissä: punainen, keltainen ja valkoinen. Samoin se on varustettu energiansäästölampulla ja sitä saa myös kolmen paketissa. Mutta missä on vihreä!?!

KLIK KLIK
Design Eero Aarnio ->

Tunnisteet:

sunnuntaina 15. helmikuuta 2009

Maaottelu ohi


Kipaisin eilen viime tipassa vilkaisemassa Design Forumissa Suomi-Tanska valaisinmaaottelun. DF:n näyttelyt ovat siitä mukavia, että ne ovat yleensä aika suppeita, tilankin vuoksi, ja niihin on vapaa pääsy, joten näyttelyn katsastaa kätevästi ohimennen.

Tämänkertainen aihe oli tietysti erityisen mielenkiintoinen, vaikkakin suurin osa tuotteista oli tuttuja ja niitä näkee kaupoissakin. Erityisen hyvää palvelua olivat näyttelyssä jaetut esitteet, jopa hinnasto. Tietää heti mistä on varaa haaveilla.

Omat suosikkini olivat tanskalaisia (jos ei mainita Eero Aarnion Origoa, joka minulla onkin jo kotona). Ylimmässä kuvassa oleva Hans Sandgren Jakobsenin Radon on ihanan pelkistetty ja perusmuotoinen (kolmio, puolipallo), aikaa kestävä valaisin, jota saa niin pöytä- kuin lattiakokoisenakin. Toinen mukava tuttavuus oli Christina Halskovin ja Hanne Dalsgaardin Flamingo, jota oli muistaakseni kolmea eri kokoa. Pehmeitä pyöreitä muotoja ja kaunis lasivarjostin. Molempien valmistaja Lightyears A/S, kuten itse asiassa kaikkien näyttelyssä olleiden tanskalaisten valaisinten.



KLIK KLIK
Lightyears

Tunnisteet:

lauantaina 6. joulukuuta 2008

Lahja


Koska vietämme tänä vuonna joulua kahden Maunon kanssa, eikä Maunoon voi ihan varmaksi luottaa lahjojen suhteen, pitää itse varmistaa lahjaosasto. Päädyin antamaan itselleni lahjaksi Eero Aarnion Origo-kirkasvalolampun.

Se sattuu juuri sopivasti olemaan kanta-asiakastarjouksessa Stockmannilla tässä kuussa. Toivottavasti siitä saisi pirteyttä tähän pimeään aikaan.

Tunnisteet:

perjantaina 21. marraskuuta 2008

Vihannesvalot

Designsisaruksia valaisinparvesta: Jeremy Colen Aloe ja Poul Henningsenin/Louis Poulsenin PH Artichoke.




KLIK KLIK
Jeremy Cole
Louis Poulsen

Tunnisteet: ,

tiistaina 18. marraskuuta 2008

Lumipallopuu


En oikein osaa päättää mitä mieltä olen tästä valaisimesta. Livenä se on tosin kivemman näköinen kuin kuvissa. Ensireaktio oli huvittunut, sitten tarkemmin katsottuna se olikin aika hauskan, siis hyvällä tavalla hauskan, kivan, näköinen. Ajattelin sitä jopa makuuhuoneen valaisimeksi, mutta mittasuhteet eivät taida olla ihan riittävät (rahavaroista puhumattakaan), taitaisi jäädä vähän tyngäksi näin korkeissa huoneissa.

Ja onhan se omalla tavallaan jotenkin talvinen. Jaksaisiko sitä katsella kesällä?

Valaisin on Habitatin Akiko. Saa Suomessa ainakin Stockmannilta.



KLIK KLIK
Habitat

Tunnisteet:

sunnuntaina 22. kesäkuuta 2008

Juhannusprojekti 1/3

Sain sentään yhden juhannukseksi varatuista kolmesta projektista valmiiksi. Eli kirjat maalattua hopeamaalilla Ingo Maurerin Oskar-valaisimen seuraksi makuuhuoneen hyllyyn. Ei siis kovin toimelias juhannus.



KLIK KLIK
Ingo Maurer

Tunnisteet:

tiistaina 29. huhtikuuta 2008

Saksalainen valonnopeus

Tilasin joulukuun toinen päivä valaisimen Saksasta Nostraformasta. Luvattu toimitusaika 3 vkoa. Se tuli tänään.

En kerro mikä valaisin enkä laita kuvaa. Vielä. Se nimittäin vaatii rakentelua, sille on varattu erityinen paikka. Saa nähdä koska saan aikaiseksi.

Mutta jos valaisimista puhutaan niin hieman sillä silmällä olen katsellut Artemiden Miconosta. Se voisi sopia hyvin makuuhuoneen kattovalaisimeksi (jota makuuhuoneessa siis ei vielä ole), olohuoneessa olevan Ornon valaisimen pariksi. Huoneet ovat peräkkäin ja niiden välillä olevat pariovet ovat melkein aina auki, joten valaisinten olisi syytä olla jotenkin synkassa - ja toista Ornoa ei ole tällä hetkellä varaa ostaa.



KLIK KLIK
Artemide
Nostraforma

Tunnisteet:

torstaina 17. huhtikuuta 2008

Muumivammainen

Muuton hauska kattovalaisin Mhy on saanut inspiraationsa Muumien Pikku-Myystä. Valaisinta on saatavana keltaisena, valkoisena ja mustana. Missä vihreä?!?



Joudun myöntämään olevani muumivammainen. Muumit ovat kaikkialla. Kaikki puhuvat muumeista mutta minä en tunne muumeja oikeastaan lainkaan. En ole koskaan lukenut yhtään muumikirjaa. Meillä ei ole kotona ollut muumikirjoja eikä niitä ole luettu minulle lapsena. 70-luvulla ei myöskään ollut muumivideoita (tai ylipäätään videoita...) eikä hmmm, mitä se olisi suomeksi, merchandisea. Siis muumituotteita. Kippoa ja kuppoa, kassia ja paitaa, penaalia ja pensseliä. Nyt muumeilla, vai pitääkö sanoa Muumeilla, on oma kauppansakin Helsingissä.

Pitäisiköhän ostaa edes Mhy-lamppu ja tuntea itsensä sivistyneeksi? Ei ainakaan ennenkuin sitä tehdään vihreänä.

KLIK KLIK

Muuto

Tunnisteet:

tiistaina 4. maaliskuuta 2008

Valkoista asiaa

Ei, nyt ei ole kyse siitä taivaalta tulevasta Valkoisesta Asiasta, jota viime päivinä on piisannut kiitettävästi.

Nyt kiusaa Artek. Ovat pirkuleet täyttäneet näyteikkunansa Tuplakuplilla. Mutta eivät silti ole pistäneet niitä kampanja-alennukseen. Mitäs peliä tämä tämmöinen on?



Varsinaisesti Artekissa on Woodnotes-päivät, ja esittelyssä uudet paperinaruiset verhot. Näyttäisi olevan erityisen ohutta paperinarua, hmmmm, mistähän sellaista saisi kotitarpeisiin...



Linksut:
Artek
Tuplakupla
Woodnotes

Tunnisteet:

maanantaina 25. helmikuuta 2008

Kodin Ykkönen goes design



Kodin Ykkönen, tuo Anttilan sisustukseen keskittynyt osio, kohentaa profiiliaan. Ensin Vantaan myymälään avattiin Design House Stockholmin oma osasto, nyt myyntiin ovat rynnänneet designvalaisimet. Pantonia, Lokkia...

Linksut:
Design House Stockholm
Kodin Ykkönen

Tunnisteet:

perjantaina 22. helmikuuta 2008

Klassista valoa

Valaisinfriikkinä jaksan kahlata valaisinvalmistajien valikoimia vaikka loputtomiin. Yksi erittäin miellyttävien, klassisen eleettömien valaisimien valmistaja on saksalainen Glashütte Limburg. Yksinkertaiset muodot, korkea laatu ja laadukkaat materiaalit, harmoniaa.

Lasiosat ovat osassa valaisimia käsinpuhallettuja - tästä voi myös päätellä jotain hintatasosta...





Yksi omista suosikeistani:



Kaunis pöytävalaisin:



Valikoima on todella kattava: riippuvia ja kiinteitä kattovalaisimia, seinävalaisimia, pöytävalaisimia, kostean tilan valaisimia (IP44-IP65), valaistuja peilejä...

Suomessa edustus on Hedtecillä, sieltä voi kysellä myyjiä.

Linksut:
Glashütte Limburg
Hedtec

Tunnisteet:

keskiviikkona 20. helmikuuta 2008

Pullo kiertämään

Amerikkalaisen Jerry Kottin pulloista tehdyt kierrätysvalaisimet viehättävät kovasti. Kott sahaa vanhat pullot suikaleiksi ja yhdistelee ne erilaisin palasin. Harmittavasti vain näillä ei taida olla myyntiä Euroopassa, saati Suomessa. Amerikastakaan ei uskalla tilata erilaisten sähköviritysten vuoksi. Kottilla on kokoelmassaan myös muita kierrätyspulloista valmistettuja esineitä.



Toinen kierrätyspulloja hyödyntävä projekti on Artecnican tranSglass-tuoteperhe, jonka on suunnitellut Emma Woffenden ja Tord Boontje. Tätä sarjaa on saatavissa ainakin Skannosta.



Linksut:
Artecnica
Jerry Kott
Skanno

Tunnisteet:

torstaina 14. helmikuuta 2008

Harrasta valoa

Vihdoin ja viimein, melkein vuoden asumisen ja pohdinnan jälkeen sain hankittua olohuoneeseen kattovalaisimen. Makuuhuone vielä odottaa omaansa.



Valaisin on Ornon vanha kappelivalaisin, suunnittelijasta ei ole varmaa tietoa mutta myyjän veikkauksena oli Lisa Johansson-Pape. Siinä on käsinpuhallettu lasipallo jonka sisällä kromatussa pidikkeessä neljä hehkulamppua. Ja vaikka miten pitäisi ekoilla, tähän valaisimeen ei kertakaikkiaan voi mitään energiansäästölamppuja ajatellakaan.

Onko tämä nyt sitten antiikkia, retroa vai vintagea - en tiedä, mutta olin myyty.

Tunnisteet:

tiistaina 5. helmikuuta 2008

Kaiken ne pilaa...

Harri Koskisen suunnittelema Block-valaisin on jo klassikko, vaikka sillä on ikää vasta 10 vuotta. Kymppisynttäreiden kunniaksi on kehitelty kaikenlaista uutta variaatiota: tekstiilipäällysteinen johto, kolme eri johtoväriä (punainen, valkoinen, musta) sekä pienemmän mallin poistuminen valikoimista.

No joo, kaikki mielestäni ei-niin-kivoja juttuja, mutta samapa tuo, kun omat Blockit ovat jo olemassa. Isompi on vuodelta 1999 eli aikalailla alkutaipaleelta ja pienempi sitten vuotta myöhemmin.

Mutta nyt ne myrkyn lykkäsivät. Kevään aikana julkaistaan uusi versio: ruskea Amber Block. Siis oikeasti, vaikka ruskeaa ei vihaisikaan (niinkuin minä), ei kai tämä kenenkään mielestä ole oikeasti hieno?!?



Kuva: unicahome.com

Pienikin malli vaihtui jossain vaiheessa hehkulampusta halogeeniksi. Minulla oli alunperin se hehkulamppu, mutta kun lamppu kerran paloi (siinä käytettiin uuni/jääkaappilamppuja), se rikkui ja kanta jäi kiinni ja hajotti johto-osuuden. Sitä ei saanut korjattua, vaan piti tilata uusi koko johto-osuus (ei onneksi lasia). Siinä kohtaa minunkin valaisimeni siis muuttui halogeeniksi.

Tsekkaa:
Design House Stockholm
Harri Koskinen

Tunnisteet:

tiistaina 22. tammikuuta 2008

Pyöreitä muotoja

Sarjassamme kodin sukulaismuotoja: Pastilli ja Globlow.




Tsekkaa:
Eero Aarnio: Pastilli
Valvomo: Globlow (Tuotemuotoilu -> Globlow-valaisinkokoelma)

Tunnisteet:

keskiviikkona 26. joulukuuta 2007

Sohvashoppailua

Jos joulusta on sattunut jäämään tai tulemaan rahaa, on kotimaiseen verkkoon pysäköinyt muutama uusi kiinnostava nettikauppa.

Helsinki Living
on jo hieman pidempään auki ollut kauppa, jossa on paljon mukavaa, modernia sisustustavaraa. Merkkitavaroista kannattaa mainita mm. ihana tanskalainen klassikko Stelton.

Jos asuisin alhaalla, ostaisin ikkunaani ehdottomasti tällaisen ihanan pelargoniatarrakalvon:



Lumiliving.com
on uudempi, monipuolisesti skandinaavista designia myyvä nettikauppa. Tarjolla mm. Eva Solon, Design House Stockholmin, Muuton ja Iittalan tuotteita.

Tästä kaupasta hamuaisin Holmegaardin O2-valaisimen:



Iittalahomeshopping.com
on Iittala-Arabia-Hackman -kombon uusi webbikauppa, jossa luonnollisesti myynnissä heidän tuotteitaan. Tässä webbikaupassa on se huono puoli, että ainakin meikäläisellä se kaataa välittömästi selaimen (Safari).

Tästä kaupasta voisin ostaa vaikkapa minulta vielä puuttuvan Kivi-lyhdyn värin ultramariini:

Tunnisteet:

torstaina 25. lokakuuta 2007

Valoa kaamokseen

Olisikohan kirkasvalolampusta apua tähän pimeään syksyyn ja väsymykseen?

Jos olisin sellaista ostamassa, luultavasti kääntyisin ensimmäisenä jälleen kerran Eero Aarnion puoleen. Origo näyttää ihanalta pyöreän miellyttävine muotoineen.



Tsekkaa:
Aarnioshop

Tunnisteet:

sunnuntaina 14. lokakuuta 2007

Lisätuuletusta

Huih, tässähän joutuu vallan uskomattomaksi. Lisää tuulettimia, joita melkein voisi kyetä harkitsemaan, jos siis haluaisi sellaisen kattotuulettimen.











Nämä ovat amerikkalaisen G Squared Artin. Miksi Suomessa myydään vain niitä kamalia rottinkilapaisia messinkihirvityksiä?

Tsekkaa:
G Squared Art

Tunnisteet:

lauantaina 13. lokakuuta 2007

Yki päivänvalossa



Siinä se nyt toistaiseksi on, vihreän kaapin päällä olohuoneen nurkassa.

Tunnisteet:

torstaina 11. lokakuuta 2007

Jei kotona.

Suurin osa illasta on mennyt Ikeassa, mutta kotonaoloaika on tullut käytettyä uuden valaisimen ihailuun. Sille on kaksi vaihtoehtoista paikkaa, toinen valkoisen lipaston päällä ja toinen vihreän kaapin päällä. Joka tapauksessa se kuuluu toiseen paikkaan, toiseen kuuluu Tuplakupla, jota vielä ei ole.





Me happy.

Tunnisteet:

Jei.

Tiukoille meni, mutta onnistuin sittenkin saamaan Hulluilta Päiviltä Yki Nummen vuonna 1955 suunnitteleman valaisimen Modern Art. Olin paikalla noin 20 yli 8 ja silloin oli standi jo tyhjä, mutta jostain takahuoneesta niitä vielä muutama kannettiin esille, ja nappasin laatikon suoraan myyjän sylistä. Kassajonossa oli monta samanlaista laatikkoa edelläni, joten tuntuivat olevan varsinainen hitti.

Hinta oli 199 euroa, kun normaalihintaan valaisinta näytetään myytävän 299-349 euroa, liikkeestä riippuen. Oikein hyvä alennus ja pienen hikoilun arvoinen.



Tsekkaa:
Yki Nummi Wikipediassa

Tunnisteet:

perjantaina 5. lokakuuta 2007

Valoa haussa

Illat senkun pimenevät ja katosta puuttuvat edelleen valot. Pohdinta on siirtynyt enemmän spottimuotoisista riippuviin. Koska huonekorkeutta on kolmisen metriä, ei valaisin voi olla ihan kovin pieni. Sen olisi myöskin syytä olla mukavan näköinen myös alhaalta päin, koska alle ei tule pöytää (en omista sohvapöytää). Kiinnityssysteemin pitäisi olla sellainen, että sen saa tuon perkuleen rosetin päälle kiinni. Ja tietysti hinta pitäisi olla kohtuullinen. Mutta ensisijainen on tietysti ulkonäkö.

Tällä hetkellä olen rakastunut Moooin Dandelioniin. Ajatuksena kun on, että valaisin voisi toistaa/korostaa jotenkin valkoisen Pastilli-tuolin muotoa. Ja samoin olohuoneessa olevaa puolipyöreää erkkeriä.



Hintaa vain puolitoistatonnia.

Huoh.

Tsekkaa:
Moooi

Tunnisteet:

tiistaina 2. lokakuuta 2007

Silverscreen

Illalla lampun valossa hopeanväriset seinät pääsevät paremmin oikeuksiinsa kuin päivänvalossa. Tosin silloin myös näkyvät kaikki muhkurat, niitähän vanhoissa seinissä piisaa.



Valaisimena Harri Koskisen Block, se isompi versio.

Tunnisteet:

sunnuntaina 30. syyskuuta 2007

Muuto

On tuotemerkkejä (en tiedä millä muulla nimellä niitä kutsuisi, kun kyse ei kuitenkaan ole yhdestä suunnittelijasta tai edes valmistajasta), joiden melkein koko katalogin voisi hankkia. Jo aiemmin mainittu Eva Solo esimerkiksi. Yksi uudehko on pohjoismainen suunnittelijoiden yhteenliittymä Muuto.

Maljakko Four on kätevä muunneltavuutensa vuoksi. Pallossa on erikokoisia reikiä (4), palloa voi käännellä sen mukaan minkälainen kimppu on tarkoituksena maljakkoon laittaa. Sisäpalloa saa ainakin valkoisena ja vihreänä.



Vitamin kulho on reippaan kokoinen ja kolmeen osaan jakaantuvana siihen saa vaikka kolmea erilaista tarjottavaa. Näitäkin on ainakin valkoisena, vihreänä ja rusehtavanharmaana.



Flow-kaadin kelpaisi myös.



Sekä harmaa Cosy-lamppu.



Ja muutama muukin asia.

Tsekkaa:
Muuto
Finnish Design Shop

Tunnisteet: