5. elokuuta 2007

Kööpenhaminan kettu



Sisustuksesta ja designista kiinnostuneille on suositeltava Kööpenhaminan Hotel Foxia. (Ja tietysti ylipäätään Kööpenhaminaa.) Jokainen huone on sisustettu erilailla. Hotelli sijaitsee aivan Köpiksen keskustassa, vain pari korttelia Rådhusplatsilta, joten sinne on esimerkiksi päärautatieasemalta lyhyt kävelymatka - rautatieasemalle pääsee puolestaan Kastrupista suoraan junalla.

Hotellissa noudatetaan muutenkin design-ideologiaa, esimerkiksi aamiaiskattauksen astiat ovat Eva Solon. Muutenkin aamiainen oli mukavan moderni: valmiita sandwicheja paperitaskuissa (erinomainen myös mukaan otettavaksi jos haluaa lähteä heti kaupungille!), kahvia/teetä, hedelmämehuja ja -smoothieita jne. Ei sitä tavanomaista kinkku-juusto-keräilypöytää.

Toukokuussa asustelin tässä huoneessa pitkän viikonlopun:



Köpiksestä löytyy kaikenlaista mukavaa designista, sisustamisesta ja shoppauksesta innostuneelle. Pääkohde on tietysti Illums Bolighus, kolmikerroksinen sisustustavaratalo täynnä kaikkea mielenkiintoista. Tanskalaiset klassikkomerkit Georg Jensen, Stelton, Eva Solo, Arne Jacobsen, Normann jne ovat kaikkialla esillä. Todella paljon esillä oli myös Marimekkoa ja Iittalaa.

Myös Bodum, vaikkei tanskalainen olekaan, oli vahvasti esillä. Strøgetillä on Bodumin oma 5-kerroksinen myymälä, josta yksi kerros tosin on Ordning&Reda-paperituotteita.



Tsekkaa:
Hotel Fox
Illums Bolighus / Royal Shopping
Stelton
Eva Solo
Georg Jensen
Normann
Bodum

Tunnisteet: