20. elokuuta 2008

Suodatettua vettä



Ottaen huomioon suomalaisen hanaveden keskimääräisen laadun en ihan hirveästi ymmärrä vedensuodattimia (tai sen puoleen pulloveden ostamista muuten kuin reissuun). Ilmeisesti näitä suodattimia kuitenkin myydään, kun niitä tarjolla näyttää olevan. Joku sellaista käyttävä voisikin valaista, onko niillä "tehty" vesi ratkaisevasti parempaa, vai onko sellaiset käytössä vain erityisen huonon veden paikoissa.

Suodatussysteemeistä tunnetuin taitaa olla Brita ja sen muoviset mehukannumaiset kannut. Heiltä on onneksi tullut markkinoille myös lasinen paremmin pöytään sopiva versio Edition.

Lisäksi markkinoilla on myös suodattava vedenkeitin Acclario Select. Sitä saa eri väreillä (ainakin musta, hopea ja valkoinen). Itse asiassa ihan siistin näköinen vedenkeittimeksi.



KLIK KLIK
Brita

Tunnisteet: ,

2. elokuuta 2007

Napapupu

T A H T O O !

Halu on pidempiaikainen, mutta nousi jälleen pintaan Stokkan kanta-asiakasvihkosen tultua eilen. Tahtoo Nabaztag-pupun. Vai pitäisikö sanoa Nabaztag/tag, onhan nyt myynnissä toinen sukupolvi.

Se voisi heilutella iloisesti korviaan kun mukavilta ihmisiltä tulee sähköpostia. Noin esimerkkinä.

Valitettavasti tällä hetkellä rahatilanne ei oikein suosi hömppäostoksia, joten jospa joskus myöhemmin. (149 euroa, huoh)



Kuva: Zinglounge

Tsekkaa jos et tunne: Nabaztag

Tunnisteet:

31. heinäkuuta 2007

Huvipuistoa korvalle ja silmälle

Ehdottomasti suositeltaviin, silmän ja korvan kestäviin muotoilutuotteisiin (ei niitä hiusjuttuja) kuuluva on lyhyessä ajassa klassikoksi muodostonut Tivoli Audion Pal-radio. Mukava ulkoasu yhdistettynä kokoonsa suhteutettuna erinomaiseen äänentoistoon ja käyttöominaisuuksiin. Saatavana monessa eri värissä.

Itselläni on tietysti Mac-addiktina iPal-versio, joka (muiden Pal-versioiden tavoin) on kytkettävissä iPod-soittimeen ja siten siitä voi kuunnella muutakin kuin radiota. Tällä hetkellä sijoitettuna keittiöradioksi, mutta näppärästä siirrettävissä vaikka makuuhuoneeseen.


Kuva: Helsinki Sound + Cinema

Tsekkaa myös muut Tivolin tuotteet: Tivoli Audio

Tunnisteet:

29. heinäkuuta 2007

A toast for toasting

Pakko hehkuttaa kaikkien leivänpaahdinten äitiä - Dualitia. Monen vuoden haaveilun ja harkinnan jälkeen sain sellaisen hankittua viime talvena ja ei voisi tyytyväisempi olla. Ensinnäkin se on kaunis katsella, mikä on tietystikin kodinkoneen tarpeellisin ominaisuus. Sen lisäksi se on erittäin hyvä käytössä.

Eipä ole Iso-D turhaan klassikkoarvoaan ansainnut.

Omani on 4 slicen Vario, tietysti täysteräksisenä. Näitä saa myös erilaisilla väreillä, mutta eivät ne pääse koskaan lähellekään perusmallin klassikkolookia.



Mukana oli tietysti pakko hankkia sandwich caget täytettyjen toastien tekemiseen



Slurps. Kuvat www.dualit.com.

Kalliitahan ne ovat, mutta worth every penny. Tsekkaa: Dualit.com

Tunnisteet: , ,

25. heinäkuuta 2007

Galactica nähty Töölössä!

Useimmat palovaroittimet ovat tavallisia valkoisia muoviräyskiä. No, ne sulautuvat hyvin valkoiseen kattoon. Jos siis katto on valkoinen. Vaikka kattoni onkin valkoinen, päädyin toiseen ratkaisuun: Jacob Jensenin palovaroitin on hauskan muotoinen, kuin tv-sarjojen avaruusalus. Ostin omani Kööpenhaminasta Illums Bolighusista. Sitä saa myös tilaamalla: www.royalshopping.com (muutenkin bookmarkkauksen arvoinen linkki).



Kuva: www.royalshopping.com

Tunnisteet: ,