Töölöläinen hapan korppu, joka sisustaa, remontoi, tekee käsitöitä, seuraa muotoilua, designia ja kissojaan Maunoa ja Eppua.

    KUVAPOLITIIKASTA: Omat kuvani on merkitty "sitruunapuu.net"-vesileimalla, ethän kopioi niitä luvatta. Muut kuvat olen lainannut valmistajien tai myyjien sivuilta, jolloin kyseiseen lähteeseen on aina linkki postauksessa tai linkkilistassa, mainoskiitoksena lainatusta kuvasta. Mikäli haluat kuvan poistettavaksi, ota yhteyttä.

    LINKITYS: Ethän linkitä suoraan sivustolta kuvia tai muuta aineistoa, se syö kaistaani.

    sitruunapuu ät welho piste com

perjantaina 1. elokuuta 2008

Hupsistakeikkaa

Paria päivää ennen kuun loppumista kuukaudeksi varattu kaista ehti täyttyä ja blogi meni siitä syystä kiinni. Koska normaalisti kaista on riittänyt hyvin, en viitsinyt yhden ylitetyn kuukauden vuoksi maksaa ylimääräistä. Kävijöitä oli suurinpiirtein sama kuin edellisenäkin kuukautena, mutta ilmeisesti kesä oli tuonut sen että kävijöillä oli aikaa surffailla enemmän ympäriinsä. Tai jotain.

Kävijöitä viime kuussa (heinäkuu 2008) 4826 (uniikkia), päivittäin noin 500 kävijää. Ylivoimaisesti suosituin on blogi. Suurin osa tulee suoraan, osa Googlen kautta, iso osa Blogilistan kautta. Samoin muista blogeista tulee jonkun verran linkillä.

Suosituimmat hakusanat:
sisustus
ja
sitruunoita
sitruunapuu
sisustusta
nettikauppa
valaisimet
blogi
valaisin
tapetti
tapetit
valoryijy
sandberg
lindfors
huonekalut
sitruuna
stefan
nettikauppoja
design
italialaiset
gant
pullo
disney
linum
hinta

Tunnisteet:

lauantaina 12. huhtikuuta 2008

Tietöitä

Kuvitelkaa tähän sellainen "Under construction" -merkki, kun en jaksa sellaista värkätä.

Yritän rakentaa labeleita, siis tunnisteita, blogiin, kun en ole niitä alunperin tullut tehneeksi ja huomaan itsekin niitä ajoittain kaipaavani. Tyhmänä blogia aloitellessani ajattelin että eihän niitä tarvita, kun koko blogi käsittelee tavalla tai toisella samaa asiaa, sisustusta. Noh, eihän se ole kuitenkaan niin yksioikoista.

Koska blogi on omalla palvelimella, törmään jälleen siihen, että asia ei olekaan niin helppoa fiksata kuin jos se olisi Blogspotin palvelimella. En ainakaan omilla köppöisillä taidoillani osaa puutetta fiksata tuosta vaan, joten pitää tehdä se hieman kiertäen ja käsipelillä. Se ei siis fiksaannu kovinkaan nopeasti - ottaen jo huomioon senkin seikan että postauksia on yli 200. En varmaan tule koskaan täydellisesti tägittämään vanhoja, mutta ainakin jotain selkeimpiä sieltä täältä.

Enkä näköjään saa sitä toimimaan niin että tuossa sivupalkin listassa näkyisi montako postausta missäkin aiheessa on. Tuolla hallinnan puolella se kyllä näkyy.

Huoh, hinkkaamista piisaa vielä, mutta onneksi iski flunssa, joten tulee tässä sohvalla maattua joka tapauksessa.

Tunnisteet:

perjantaina 4. huhtikuuta 2008

Blogging with a purpose



Ah, näitä ihania kiertopalkintoja.

Kukkopillin Fannylta
tuli viesti palkinnosta, joten pistetään taas eteenpäin, vaikka nämä menevätkin aina samoille, nämä vain sattuvat olemaan ne omaa maailmaani lähimpänä olevat... Säännöistä tosin jäi hieman epäselväksi, että pitäisikö olla ettei kyseisillä blogeilla saa olla mitään palkintoa ennestään vai vain tätä.

1. Avaruusasema
2. Chocolate and Capri Blue
3. Honeypaw
4. Many Things I Like
5. Paperisilppuri

Säännöt:
1. You have to nominate 5 blogs, which haven't had awards before.
2. Each of the blogs must have a purpose!
3. The nominated blogs must make a link back to this page!
4. The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.

Sinänsä "palkinto" tuli hassuun aikaan, sillä sain eilen taas (tyypillisen) eksistentiaaliangstikriisin, tällä kertaa aiheena tämä blogi. Nukkumaan mentyäni jostain syystä blogi tuli mieleeni ja aloin miettimään, että minkä ihmeen takia tätä oikeastaan kirjoitan ja onko tässä mitään järkeä. Ihan oikeasti! En keksinyt vastausta kysymykseen miksi. Pyörin sängyssä ja mietin "mitä minä tästä saan". Meinasin jo ponkaista ylös ja käydä koneella heittämässä koko blogi bittiroskikseen.

Hetkellistä turhautumista ilmassa siis. Katsellaan.

Tunnisteet:

maanantaina 10. maaliskuuta 2008

Computer says no.

Blogissa on nyt jotain rikki, se ei suostu lataamaan kuvia. Tulee pelkkää server erroria. Eipä siis tule uusia juttuja ennenkuin suostuu toimimaan tai keksin mikä on vikana.

Paha konekarma päällä. Toinen iBookeistani meni viikonloppuna rikki.

Tunnisteet:

perjantaina 22. helmikuuta 2008

Tunnustusta

Paperisilppurin Paulta sain E:n, joka on blogitunnustus samalla periaatteella kuin joku aika sitten jaetut You make my day -kukkasetkin. Koska edellisestä kiertopalkinnnosta on niin vähän aikaa, jaan uuden samalla periaatteella eli E niille, joiden blogi on oikeanpuoleisen sivun listaan päässyt. Olkaatten hyvät!



Lisäksi haluan kehaista fannya erinomaisesta blogin nimestä ja myös kommentoinnista ja osallistumisesta - vaikka oman bloginsa aiheet eivät juurikaan omaa elämääni koskettelekaan. On aina mukavaa kun vierailijat jättävät puumerkkinsä. Ylimääräinen E siis fannylle! (näitä pitäisi jakaa 10)

Tunnisteet:

torstaina 21. helmikuuta 2008

Kevennys

Olen jo pitkään inhonnut blogini ulkoasua. En vain ole saanut aikaiseksi alkaa renkkaamaan sitä - se kun ei ole aivan yksinkertaista kun blogini sijaitsee omalla palvelimella eikä Blogspotissa. No, Avaruusaseman ulkoasu-uudistuksen innoittamana sisuunnuin ja sain edes jonkinlaisen kevennyksen aikaiseksi.

Ehkä tämä tästä vielä kehittyy.

Tunnisteet:

perjantaina 18. tammikuuta 2008

You make my day



Sain asarumilta You make my day awardin.

Haluan antaa sen eteenpäin seuraaville, joiden blogin tsekkaan päivittäin ja ilahdun, jos siellä on jotain uutta:
Anna: Chocolate & Capri blue
Arietta ja Mikko: Avaruusasemablogi
Heidi ja Jani: Rakenteilla oma koti
Molla: Honeypaw
Maya: Many things I like
Pau: Paperisilppuri

Palkinto kai pitäisi jakaa edelleen kymmenelle, mutta tässä ne blogit, jotka joka aamu (ja usein illallakin) tsekkaan, kun koneen syliini otan.

Edit: Googlettelin ja löysin awardin säännötkin, eli pitänee pistää matkaan myös kommentit.
"Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times."

Tunnisteet:

perjantaina 7. joulukuuta 2007

Kommentit jumissa

Blogspotissa on ilmeisesti jotain häikkää kun yhtäkkiä käyttöliittymä on muuttunut englanniksi (kyllä, asetuksissani on laitettu suomi) ja sen lisäksi kommenteista ei tule viestiä sähköpostiini, joten en välttämättä osaa käydä sitten vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin tai kommentteihin.

Pah.

Tunnisteet:

maanantaina 24. syyskuuta 2007

Jakautuminen

Blogi on jakautunut kahtia. Siirsin kaikki hiukankin avoimemmin omaa kotia esitteleviä kuvia ja juttuja sisältävät jutut omaan blogiinsa, joka on vain kutsutuille avoin. Tämä blogi säilyy yleisenä design- ja sisustushöpötyksenä.

Tunnisteet: