Arkistolistaus tunnisteissa ‘Valaisimet’
Betonista valoa
Betoni on nam ja valaisimet on nam, joten betoniset valaisimet ovat nam nam. Niitä onkin kivasti ilmestynyt tarjolle. Kattovalaisimelle ei onneksi ole oikeastaan paikkaa kotona, mutta hinkuvinku vie ainakin lattia/pöytämallisen Sektorin suuntaan. Suunnittelija on Kaamos-ryhmän Matti Syrjälä.
Italialaisen Foscarinin Ablomp oli toista vuotta sitten listalla keittiön työpöydän valaisimeksi, mutta valinta kääntyi lopulta seinävalaisimien puoleen.
Myös kotimainen Tipico-verkkokauppa myy betonisia riippuvalaisimia.
Näppärä tietysti valaa lampun betonista itse, ei ollenkaan mikään mahdottomuus, ja kytkee siihen sitten vaikka kivanvärisellä johdolla varustetun simppelin valaisimen, joita löytyy vaikkapa Nudin tai Clas Ohlsonin valikoimista.
KLIK KLIK
Foscarini
Kaamos-ryhmä
Tipico
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Tip on top
Tapio Anttilan Tip-valaisimelle on myönnetty Good Design -palkinto. Aiemmin valaisin on jo saanut A’Design Award 2010 -palkinnon.
Akryylivalaisin on valaistu LED-valolla ja sen valmistaja on Keraplast. Valaisinta saa paitsi riippuvana, myös jalkavalaisimena.
Tapio Anttilalla on parhaillaan näyttely Lahden Muotohuoltamolla.
GOOD DESIGN Award on maailman vanhin muotoilupalkinto. Palkinnon myöntävät The Chicago Athenaeum: Museum of Architecture and Design ja The European Centre for Architecture Art Design and Urban Studies.
KLIK KLIK
Tapio Anttila
Keraplast
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Designkaksoset: Kenolamput
Varmaan kaikki vähänkin designhistoriaa ja valaisimia tuntevat tuntevat myös Arne Jacobsenin AJ-valaisimet, joita myy Louis Poulsen. Siksipä luulisi, ettei tanskalainen CPH Lighting ihan omalle takapihalle uskaltaisi kuokkimaan, vaan eipä tuo näytä haittaavan. Melko samaa maata näyttävät olevan AJ ja CPH:n Oblique.
Seinävalaisin. Värejä on muitakin. Molemmilla.
Väriskaalaa löytyy myös jalkavalaisimissa, joissa toki itse jalat hieman eroavat.
Ja pöytävalaisinkin löytyy molemmilta.
Ei tuo CPH:n Oblique sinänsä hassumman näköinen valaisin ole, varsinkin seinäversio on itse asiassa ihan kivakin, vaan kun tuntee tuon alkuperäisen AJ:n niin eihän sitä pysty muuna kuin kopiona katsomaan.
KLIK KLIK
CPH Lighting
Louis Poulsen
Artikkelissa on
2 kommenttia.
KOMMENTOI
Valopisaroita
Joulu on jo ensi viikolla, mutta vielä ehtii panostamaan kynttiläasioihin. Yksi kauden uutuuksista, aivan viime tippaan, on Iittalan Kastehelmi-sarjan kynttilälyhty. Saatavana punaisena, harmaana ja kirkkaana. Voin kuvitella, että tuosta tulee kaunis sädehtivä valo ulospäin kun pinta on rypyliäinen.
Jouluksi tätä ei ehdi peruskaupoista saada, sillä lyhyt on vasta ennakkomyynnissä 31.12.2011 asti vain Iittala-verkkokaupassa, Iittala-myymälöissä sekä Iittala outlet Arabiassa Helsingissä.
KLIK KLIK
Iittala -> linkit
Artikkelissa on
2 kommenttia.
KOMMENTOI
Kiltti pukki pliis…
Jos joulupukki on olemassa niin nyt voisi tuoda kirkasvalon, sen Artekin uuden valkoisen…
… nimittäin hermo menee tuohon Innojokin (-luxin, -solin, vai mikä se nyt onkaan) Origoon, jonka katkaisin on ihan lörppä, sytyttelee ja sammuttelee itseään ihan omaksi ilokseen miten sattuu. Varmaan se katkaisin siitä on rikki, mutta autottomana about metrin korkuisen pömpelin roudaaminen tuulessa ja tuiskussa johonkin korjaamoon ei nyt oikein nappaa. Sitäpaitsi nekin kaksi ystävää, joitka Origot ovat myös hankkineet aikoinaan (ne pienet tosin, ei kirkasvalot), kärsivät myös heti kärkeen katkaisinongelmista. Luotto on siis aika vähissä.
Joten pukki, miten olisi?
KLIK KLIK
Artek –> linkit
Artikkelissa on
3 kommenttia.
KOMMENTOI









