Arkistolistaus tunnisteissa ‘Piha’
Tähän on tultu
Pihapuutarhakukkamultakuumeen tuloksena on syntynyt pieni kesäkeidas parvekkeelle. Vielä on harkinnassa pieni pöytä/tuoli/tarjoiluvaunu tai vastaava joka ehkä toiseen päähän mahtuisi, mutta katsellaan… Parvekkeella on kokoa vain noin 1,2 x 2,7 metriä, joten ihmeellisyyksiä sinne ei mahdu.
Lähtökohta on ollut karvaisissa pojissa, niille piti saada kiipeilyhässäkkä. Koska henkilökunta ei edelleenkään välitä niistä kauppojen leopardikuvioisista fleecehässäköistä, kulmikas kiipeilyhylly syntyi ihan Ikean Ivar-hyllystöstä kasaamalla ja osmoamalla se harmaaksi (oma sekoitus mustaa ja valkoista). Hyllyt niin että niitä pääsee kiipeämään ylös alas ja näkötorni pihan pulupopulaation vahtaamiseksi oli valmis. Poikien käyttämille hyllyille vielä palaset käytävämattoa pehmentämään ja liukastumista estämään.
Henkilökunnan pötkötykseen ja säilytystarpeeseen nikkaroitiin paneelista 140 x 60 x 40 xm laatikko, joka myös on osmottu samalla harmaalla. Siinä on siis irrallinen kansi, eli sisään mahtuu mm. työkaluja säilytykseen. Päälliseksi hain Ikeasta lasten patjan (jota joutui hieman kaventamaan ja lyhentämään) ja ompelin siihen ja tyynyihin päälliset myös Ikean kankaasta.
Kovin paljon ei uskalla kukkia istutella, kuten sanottu. Yksi purkillinen pikkuorvokkia on kokeena ja siitä on Eppu jo nurkasta yhden saanut kaivettua ylös ja kukat nypittyä. Muuten kasvit ovat pääosin erilaisia yrttejä, ihan kaupan purkeista, katsotaan miten lähtevät kasvamaan, sekä yksi korkeampi oliivipuu, joka ainakin toistaiseksi on voinut hyvin. Sekin Ikeasta. Hyvin on siis Ikeapainotteinen parveke. Helppoa ja kohtuuhintaista, vaikka ei ihan ilmaista, kyllä tähänkin kevyeen varusteluun on saanut kolmisensataa euroa palamaan.
KLIK KLIK
Ikea –>linkit
Artikkelissa on
1 kommentti.
KOMMENTOI
Hunajainen ansa
Ja sitten kun se ihana piha tai parveke on saatu edellämainituilla tuotteilla – tai muilla vastaavilla – kukkimaan ja kukoistamaan, aurinko paistaa ja puskasta kuuluu bzzzzzzzzzz…
Jos bzzzzzaajia on häiriöksi asti, voi äärimmäisenä aseena käyttää Sagaformin uuttuutta Trap-ansaa. Tämä ei ole kovin luontoystävällinen, sillä ansaan laitetaan makeaa nestettä ja sinne pörrinkäiset sitten menevät ja jäävät loukkuun, eli pölyttäjiä on ansan keräilykapasiteetin vähemmän kukissa.
Itse toivon, että parvekekukat eivät houkuttaisi pörrinkäisiä, sillä karvaisten poikien nenut eivät ole ihan sitä parasta pistomaastoa eikä henkilökuntakaan tykkää, mutta katsellaan mihin kesä kääntyy, jahka kunnolla alkamaan pääsee.
KLIK KLIK
Sagaform
Artikkelissa on
1 kommentti.
KOMMENTOI
Pienviljelyä
Meikäläinen ei varsinainen multasormi ole ja kissataloudessa nyt eivät kasvit juhli muutenkaan, kissojen aikana viherkasvit ovat vähentyneet noin puoleen ja leikkokukista on saanut luopua käytännössä katsoen kokonaan. Jos joku jotain tuo niin ne yleensä syödään, nostellaan maljakosta, kaadetaan maljakko ja sitten henkilökunta luuttuaa vesiä lattialta. Kaikenlainen kasvattaminen myös yleensä päättyy jo heti alkuvaiheessa mullan kiinnostavuuteen… No, jotain menettää ja jotain saa tilalle, niinhän se menee.
Jotain pientä voi sentään aina välillä kokeilla.
Ikeaan oli ilmestynyt tällaisia hauskoja yrttikasvatuskippoja. Tosin silloin kun tämän nappasin, tarjolla oli vain korianteria, mutta ymmärsin että sarjaan kuuluu muitakin. Purkissa on siis valmiit siemenet ja kuiva turvekakku, joka laajenee purkin täyttäväksi kasvualustaksi, kun sinne lisää pari desilitraa vettä. Sitten vaan aurinkoa ja kasvatusta ja kas, ikkunalla on korianteria.
Toistaiseksi nämä hentoiset taimet ovat selvinneet karvasuikeroiden pahoinpitelyltä.
KLIK KLIK
Ikea -> linkit
Artikkelissa on
3 kommenttia.
KOMMENTOI
Multasormi kondiksessa
Kun yleensä tulee motkotettua nettisivuista yms. viestinnästä niin yhdelle kotimaiselle on pakko antaa tunnustusta: Kekkilällä on brändi kunnossa. Äkkiseltään tulisi mieleen, että firmahan myy multaa, mutta hienosti tuotevalikoima on tuotu tähän päivään, pakkauksia ja viestintää myöten.
Uudet Koti&Piha-tuotteet, Vihervajat, -vitriinit ja parvekelaatikot sekä kivituotteet, niin askellaatat kuin rajauskivetkin, ovat kivan näköisiä ja ajan tasalla, sopien kuitenkin niin perinteisempään kuin moderniinkin ympäristöön.
Sama koskee “multalinjaa”, niin koristekatteet, ruukkukivet ja -hiekat kuin ne perusmullatkin (ja muutkin kuin perus-, valikoimaa riittää) ja lannoitteet ovat kaikki näteissä ja linjan mukaisissa pakkauksissa. On multaa, hiekkaa, kiveä, olkea, turvetta ja luomua. (Ja joillakin kateellisilla vain pieni parveke. Grrr.)
Ja ne nettisivutkin toimii!
KLIK KLIK
Kekkilä
Artikkelissa on
8 kommenttia.
KOMMENTOI
Varjostuksia
Jatketaan pinnalla olevalla piha/parveketeemalla, sitähän kaikki lehdetkin nyt huutavat.
Lasitettu parveke on aamupäivän auringossa pahimmillaan kuin sauna, omassa kodissa se sattuu vielä olemaan aamu/päiväauringon puolella. Toisaalta ei millään haluaisi blokata aurinkoa pois, mutta kissakodissa ei laseja raotella tuuletukseen (onneksi parvekkeen alareunan laudoitus on raoilla) ja joskus on päivällä ihan kiva olohuoneessakin nähdä vaikka televisiosta tai tietokoneelta jotain. Parvekkeelle on siis harkinnassa kaihtimet. Ja voi miten kehitys on kehittynyt siinäkin asiassa! Aiemmin tarjolla oli lähinnä niitä bamburäyskiä, nyt surffaillessa löytyy vaikka mitä hienoa teknistä kangasta, joka päästää valoa, mutta blokkaa pahimman auringon.
Ja sitten tietysti silmät osuvat kaikkiin ihaniin pihajuttuihin. En oikeasti haluaisi omakoti- tai edes rivitaloon, mutta aina tähän aikaan vuodesta iskee kamala pihakuume. Huvimajat eivät ole juttuni, mutta joku ihana iso terassi olisi mahtava, sinne pieniä puutyyppisiä istutuksia, yrttejä jne…
Ovat muuten markiisitkin muuttuneet. Mielikuva sanasta markiisi on sellainen kulahtanut raidallinen, vähän lintallaan oleva läpyskä. Mutta niissäkin on kulkenut sama kehitys kuin kaihtimissa, uusia teknisiä materiaaleja on tullut ja tyylistä ei tarvitse tinkiä.
No, onneksi aika kiitää kuin hirvi ja kohta tämä pihakuume menee ohi ja voi jatkaa tyytyväisenä kerrostaloelämää. Kunhan nyt ensin saa tuon parvekkeen laitettua.
KLIK KLIK
Sälekaihtimet.net
Artikkelissa on
6 kommenttia.
KOMMENTOI








