Pölleröisiä
Ulkona pakastaa entistä pahemmin, mutta sinne on vaan uskaltauduttava, velvollisuudet kutsuvat. Illat ovat kuitenkin sen verran pimeitä, että ilman heijastinta ei kannata mennä. Meikäläisellä keikkuu takeissa muutamakin ihana pölleröinen, joita värkkää ystäväni Neiti Napakka.
Ehkä jotkut lukijat muistavat myös taannoisen yhteistyömme sammutuspeitepussin?
Netistä putkahti silmillemme tämä, jotenkin tulee mieleen että onkohan miten “ihan itte” kuitenkaan…
Et sillee.
KLIK KLIK
Neiti Napakan blogi




Mitään rikosta ei ole tapahtunut, koska tuotteenne ei ole kaupallisessa levityksessä. Lisäksi liekkikuvio ei ole samanlainen. Pelkästään samanlainen idea, mutta erilainen toteutus = no problem.
Jos epäilisin rikoksen tapahtuneen, tekisin rikosilmoituksen. Mutta väitän silti että samankaltaisuus on huomattava ja erilaisuudet vain hienoisia.
No on se silti vähän kökköä, että joku kauppaa sitä omana ideanaan hintaan 25 euroa. Itse ihan kohteliaisuudesta mainitsisin mistä olen löytänyt mallin, koska se on noin selvä kopio.
Se on aina kurjaa kun idea varastetaan. Tuttavapiirissä on paljon käsityöläisiä ja olen “allerginen” tuollaiselle että tehdään vähän sinne päin jos nyt ei suoraan kopioida :/. Vähintäänkin omaan versioon pitäisi keksiä jotain uutta lisää joka selvästi erottaa sen alkuperäisestä. Melko räikeä esimerkki tästä oli näkyvissä myös Tampereen käsityömessuilla kun aika moni myi vanhoista lusikoista tehtyjä koruja..
Sinänsä valkoiselle suojalle on varmasti paikkansa, minäkin kyselin Neiti Napakalta jos hän tekisi valkoisena. Siksi ensin kuvat vilkaistuani ensin innostuin että nyt sellaisen saa.
Mä en oikein tiedä onko se hyvä vai huono asia, että mielipahan aiheuttaminen ei ole rikosnimikse. Kyllähän se sapettaa, ja niin pitääkin(!), vaikkei rikosta olisi tapahtunutkaan.
Niin, alkuperäinenhän oli tehty vain omaan käyttöön (ja kopiot siitä tehty sitä kysyneille), nyt tässä on kaupallistettu toisen idea melkolailla yksi yhteen, omaksi taloudelliseksi eduksi. Jotenkin “ihan itte” on kyllä aika, no, hmmm…
Jos “ihan itte”:n luovuus on tota tasoa, kannattaa vaihtaa alaa!!
Lasikuitukankaan piilottamiseen on tuhansia vaihtoehtoja. Nyt synapsit liikkeelle… vaikka nesessääri-boxiin tai ihan mihin vaan, mutta ei plagiaattiin!
Itse en tästä mitenkään mieltäni pahoittanut. Lähinnä hymähdin yhteydelle, siis sivun nimelle ja kuvalle. Onhan tuo täysin toisenlainen kuin minun tekemäni eikä materiaalia tai valmistusmenetelmää ole sen kummemmin kerrottu. Ripustusmekanismissa näen suurimman eron.
Suojapeitehän oli tosiaan minun ja Sitruunan yhteinen projekti joka lähti Sitruunan toiveesta ja aloitteesta. Itse mielelläni lähden tällaisiin mukaan ja minulle on hyvin tärkeää se, että toteutus on myös oikeasti kestävä käytännöllinen. Toteutuksen ja materiaalit olen valinnut sen mukaisesti ja voin niihin luottaa sataprosenttisesti. Kaikkein ikävintä on se, jos jollakin tulee samankaltainen tuote eteen ja se mielletään sitten “alkuperäisen” tai paremman toteutuksen tehneen tekeleeksi. Tämä kommentti yleisenä kannanottona, ei välttämättä juuri tähän tapaukseen liittyen.
(jari jatkaa…)
Tai jospa sitä ei piilottaisi, esille ja näkyvästi: siis ikkunaverhoksi.
http://www.google.fi/search?um=1&hl=fi&client=firefox-a&hs=GxQ&rls=org.mozilla:fi:official&biw=1280&bih=864&tbm=isch&sa=X&ei=w7EuT_GqIIap4gTO8_mKDg&ved=0CDsQvwUoAQ&q=tio+gruppen+brandfilt&spell=1
Onhan noita…
Luen paljon käsityö- ja askartelublogeja ja useammassa näkyy samoja malleja ja ideoita omina toteutuksina. Oon törmänny melkeen vastaavaan pöllömalliin jo täällä http://moonstitches.typepad.com/photos/tutowlrial/index.html ajat sitten.Ensimmäiset lusikkakorut olen nähnyt Virroilla torilla 2000-luvun alussa…Pyörää on vaikea keksiä uudestaan, mutta TOKI toisen idean pölliminen ja siitä hyötyminen on aina ikävää. Mutta mikä on pöllimistä ja mikä ei, raja on häilyvä…
Tuota pöllömallia ei ystäväni ole omakseen väittänyt vaan kertoo blogissaankin saaneensa ohjeen käsityönopettajaltaan.
Pöllöstä sen verran, että sehän ei suinkaan olekaan minun oma keksintöni tai ideani vaan olen saanut sen käsityökurssilta opettajalta, joka on tuonut ehkä vanhaan malliin uuden idean tuon heijastimen muodossa. Se on selvää, että ympäri maailmaa löytyy varmasti samanlaisia ja -kaltaisia ideoita pilvin pimein.
Toistuuhan tämänkaltainen “kopiointikeskustelu” myös musiikkimaailmassa aika ajoin
Nipotan, mutta tuota pöllöä ei kuulemma saisi sanoa heijastimeksi vaan heijastavaksi koruksi tms.
Näin on, testaamattomissa tuotteissa ei saa kaupallisessa käytössä käyttää nimitystä “heijastin” vaan on käytettävä nimitystä “heijasta koru” tai “heijastava asuste” tai ilmoittaa, että kyseinen tuote sisältää heijastimateriaalia.
Jos viittaat aiempaan kommenttiini niin tarkoitan heijastimen lisäämisellä heijastimateriaalin lisäämistä. Asia on varmasti ihan ymmärrettävissä ja tässähän ei ole kaupallisesta käytöstä kyse. Oikeiden nimitysten käyttäminen on erittäin tärkeää!
No en kyllä minäkään tarkoittanut että ystäväsi olisi ohjeen pöllinyt vaan sitä justiin että samat mallit kiertää koko ajan, ei tarvitse loukkaantua.