Betonihommissa
Uuteen kotiin on tulossa betonia ja koska materiaali on kiinnostava, on kesän aikana pitänyt päästä upottamaan omat kätensäkin fiilistellessä. Erinäisiä kipposia, kupposia, lautasia ja alustoja on syntynyt, mutta ne makaavat edelleen kuivaamolla.
Ensimmäiset valmiit työt saapuivat kotiin eilen, kolme betonista taloa. Vaativat vielä pientä rapsuttelua.
Jälki on robustia ja lopputulos on aina vähän arvoitus, mutta hauskaa puuhaa betonin kanssa sössääminen on! En välttämättä sisällä ryhtyisi puuhaan, eli melkein pihan tai jonkinlaisen askartelutilan vaatii. Mutta vaikeaa ei ole, sementtiä ja vettä sekoitetaan, valetaan muottiin ja annetaan kuivua.



Hauskannäköisiä!
Hienot!
Hei!
Osaako sanoa, miksi blogisi päivitykset eivät näy blogilistalla?
Kauniita! Tykkään tosi paljon betonin “raffista” pinnasta.
Hei Mia,
valitettavasti en osaa sanoa, ilmeisesti on pudonnut pois listalta siinä vaiheessa kun blogi siirtyi Bloggerista WordPressiin.
Valitan.
Todella fantsut.Hauska idea nuo talot,väänsitkö ite muotit noihin reunimmaisiin taloihin vai mitä käytit?!Mä olen puhunu ja ajatellut varmasti kolme kesää kokeilla betonihommia mutten mitään olen saanut aikaiseksi.
Kaikkiin tein itse muotit.