Arkistolistaus heinäkuu, 2010
Hanakökköilyä
Olen viime ajat paininut erilaisten keittiöön liittyvien asioiden kanssa ja välillä joutuu turhautumaan ja ihmettelemään.
Uuden keittiöni hana tulee olemaan Oraksen valikoimasta, mutta hana, jossa ei itsessään ole astianpesukoneen venttiiliä. Siispä sellainen pitää asentaa työtasoon erillisenä. Ei ongelma.
Ongelma sen sijaan on tarjolla olevan venttiilin ulkonäkö. Oraksella on tasan yksi irrallinen pesukoneventtiili valikoimissaan ja se on varmaan ollut sama jo ties miltä luvulta asti.
Oraksen valikoima on kiitettävän laaja, muotokielessä löytyy vaihtelua ja on oikein korkealaatuista designia yhdessä Alessin kanssa. Mutta miksi, oi miksi, tuohon asiaan ei ole saatu mitään korjausta? Kuka haluaa tuollaisen tiskipöytäänsä?
Pitänee siis siirtyä muiden valikoimiin ja esimerkiksi Grohelta ja Moralta löytyykin ihan kivan näköiset, mutta sitten päästään ristimään kädet yhteen että taloyhtiö ja putkimies hyväksyvät sen, että hana ja venttiili eivät ole saman valmistajan. Nykyisen asunto-osakeyhtiölain kanssa kun remontoiminen ei ole vain itsestä kiinni – eikä se toki ennenkään hanojen kanssa ollut, mutta luulen pääseväni oikein kunnon jumppaan remppa-asioissa, kun olen heti lain muuttumisen jälkeen liikkeellä aikeineni.
Aiheesta on löytynyt myös yksi kiinnostava sovellus, Damixan elektroninen apk-venttiili, ja jos jollain on siitä jo kokemusta (kyseessä on uutuustuote), ottaisin mielelläni kommentteja vastaan.
Tämä olisi se kaikista siistein vaihtoehto, vain pieni nappi työtasoon, mutta hieman jänskättää löytyykö taloyhtiöltä ja putkimieheltä halukkuutta uusiin ratkaisuihin… Niissä hommissa harvemmin tapaa niitä uudistusmyönteisimpiä ihmisiä.
Artikkelissa on
15 kommenttia.
KOMMENTOI
Siisti lämpöpömpeli
Sisustustakat ovat olleet jo pitkään trendinä, kun yhä vähemmän rakennetaan kerrostaloihin varsinaisia takkahormeja ja hormittomissa takoissa käytetyt polttoaineet ovat kehittyneet. Monet takat ovat kuitenkin kovin kalliita, isoja ja ulkonäkökään ei ole välttämättä kummoinen.
Yksi siistimmästä päästä, kohtuulisen kokoinen ja hintainenkin (595 €) on Ristomatti Ratian sylinterimallinen takka, jota on saatavissa mustana, harmaana ja viininpunaisena.
Pidän kovasti yksinkertaisesta muodosta, mutta en ole ihan varma riittääkö tulen koko takkamaiseen ulkonäköön ja kovin takkamaiseen olemukseen, vai onko se vain iso tuikkukynttilä. Palavana en ole tätä nähnyt, mutta sammuksissa on ihan kivan näköinen.
KLIK KLIK
Ratiashop
Artikkelissa on
2 kommenttia.
KOMMENTOI
Hikeä ja poreita
Tämä kesä on ollut ennätyksellisen tuskainen säiden puolesta. Hellettä piisaa niin että hiki valuu 24/7 eikä tarvitse kun pikkusormea nostaa niin olisi jo valmis suihkuun. En tykkää yhtään.
Helteessä on hieman helpottanut Aqvian porejuomakone. Mikä siinä onkin, että se poreileva vesi maistuu kylmemmältä ja viilentävämmältä kuin se tavallinen, vaikka samaa hanavettä saman lämpöisenä olisikin?
KLIK KLIK
Aqvia
Artikkelissa on
2 kommenttia.
KOMMENTOI
Huiskis haiskis
Uudessa kodissa kun on parveke, voi joutua hankkimaan lattiaharjan sinne ja hyvä ehdokas on uusi Eva Solon harja. Aika fiini.
Kuvasta tosin näyttää niinkuin itse harjas olisi kovin pehmeää, joten en tiedä miten käytettävä harja on, ainakaan parveketarkoitukseen. Voi olla että jotain kovempaa pitäisi hankkia.
Tiskipöydälle olisi tarjolla samalta firmalta uusi tiskiharja, mattana ja kiiltävänä.
Perinteisestihän tiskiharjaa roikotetaan tiskikaapin ritilöistä. Uusimmissa keittiökaapeissa kuitenkin on monissa ritilästön alla vesipisarat keräävä levy, joten roikottamaan ei välttämättä pääse. Siispä tässä on hyvä malli – jos haluaa pitää tiskiharjan käsillä ja esillä.
KLIK KLIK
Eva Solo -> linkit
Artikkelissa on
1 kommentti.
KOMMENTOI
Aputökö
Monet iPodien ja muiden luurilaitteiden omistajat tuskailevat sekaisin ja irrallaan olevien johtojen kanssa. Ruotsalaiset ovat keksineet hauskan pienen tökön, joka on saanut nimen *cordctrl ja joka ratkaisee ongelman näppärästi viemättä turhan isoa tilaa.
Paljon ei ole tarvittu, vain pieni pätkä silikonia, siihen viillot päihin ja johto pysyy järjestyksessä. Nips, rullaus ja naps. Suomesta ei vielä näytä löytyvän jälleenmyyjää, mutta Suomeen toimittavia webbikauppoja löytyy valmistajan sivuilta. Ja vink vink Humacille, voisi ottaa Suomessakin valikoimiin, kun Ruotsissakin on…
KLIK KLIK
*cordctrl
Artikkelissa on
1 kommentti.
KOMMENTOI







