Ripaus kevättä
Vaikka talvi on pahimmillaan ja lunta pukkaa ovista ja ikkunoista melkein päivittäin lisää, on pieninä pilkahduksina jo näkynyt valoa ja toivoa keväästä.
Sitä vauhdittamaan keittiöön ilmestyi ripaus keltaista Marimekon uuden Melooni-sarjan keittiöpyyhkeessä. Kuviohan on vanha, Maija Isolan suunnittelema ja Kristina Isolan tuotteisiin tuorestama.

Meloonia saa nyt keittiöpyyhkeissä, kankaisissa koreissa, serveteissä, tyynyissä - ja tietysti myös kankaana. Ison kuvion lisäksi kankaisiin on tuotu myös pienempikuvioinen versio, sekä värivariaatioita. Keittiöliinapaketissa oli kelta-vihreä-sinisen lisäksi musta-valkoinen versio.

Jos harrastaisin punasävyjä, ostaisin ehdottomasti Meloonin punaista versiota, jossa on mielestäni todella herkulliset värit. Melkein pitäisi keksiä sille jotain käyttöä, värit houkuttavat niin paljon, mutta kylmien värien kotiin niitä on vaikea sovittaa.
Perinteisen Melooni-kuvion ja sen pienennetyn version lisäksi samoilla sävyillä on tehty myös kaariraidallinen Sateenkaari.
KLIK KLIK
Marimekko -->

Tunnisteet: Tekstiilit

1 kommenttia:
Juuri tänään iltapäivällä kävin Marimekon nettisivuilla ja ihastuin myös tuohon uuteen kuosiin. Tosi raikas ja pirteä kuvio, yksinkertaisen toimiva.
Lähetä kommentti
<< Etusivu