Arkistolistaus kesäkuu, 2009
Köksätavaraa ja vähän muutakin
Pitkästä aikaa osuin surffaillessa tanskalaisen Herstalin sivuille ja löysin sieltä muutamia mukavuuksia. Herstalhan valmistaa pääosin terästavaraa, vähän Blomuksen ja Zackin tyyliin.
Hauska ja yksinkertainen leipälaatikko
Yhdet parhaimmannäköisistä näkemistäni pannualustoista
Laatikkoviinin upgreidaus
Pyyheroikottimet
Naulakko
KLIK KLIK
Herstal
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Designhotelli saaressa
Metsä- ja paperiyhtiö UPM järjesti huhtikuussa suunnittelukilpailun, jossa 24 tunnin aikana oli suunniteltava pieni, 30-40 neliön designhotelli Helsingin edustalla sijaitsevan Valkosaaren kärkeen.
WISA Wooden Design Hotelin pitäisi valmistua aivan näinä päivinä, mutta kuvia siitä ei vielä ole rakennekuvia enempää saatavilla. Kilpailun voitti Taideteollisesta korkeakoulusta tilasuunnittelun maisteriksi tänä keväänä valmistuva Pieta-Linda Auttila. Upea tilaisuus valmistuvalle opiskelijalle!

Valitettavasti “hotelli” ei ole yleisessä hotellikäytössä, vaikka se yöpymiseen sopivaksi varustetaankin. Sähköä ja kunnallistekniikka ei paikan päällä ole. Kyse on lähinnä puun promoamisesta rakennusmateriaaliksi myös julkisessa käytössä oleviin rakennuksiin. Paikallaan rakennus on elokuun puoliväliin, sen jälkeen sen kohtalo on auki.
Mielenkiintoinen projekti, olisipa mahdollisuus päästä paikan päälle!
KLIK KLIK
Wisa Wooden Design Workshop
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Lomakalenteri
Loma, loooma, loooomaneeen lähestyy, enää kolmisen viikkoa alkuun. Sitten kuusi viikkoa omaa aikaa, Maunon ja Eppulin kanssa.

Lomaan pitää tietysti varautua ja tein sen uhraamalla ostoslistani keittiön ovesta ja perustamalla tilalle lomakalenterin. Jokaiselle 42 päivälle oma rivi. Täytettäväksi ja jätettäväksi täyttämättä. Loman aikana tuppaa menemään päivistä ja viikoista sekaisin, ja koska joitain tapahtumia on sijoitettava tietyille päiville, voi olla ihan hyvä olla kärryillä esimerkiksi siitä koska vieraita on tulossa.

Ovi on tavallinen maitolasiovinen liukuovi keittiön ja olkkarin välillä, jota tosin ei koskaan pidetä kiinni. Maitolasi toimii hyvänä kirjoitusalustana white-board -tussille ja kirjoitukset ja piirtelyt saa helposti pyyhkimellä pois. Ihan tavallisia toimistotavaroita, joita saa jokaisesta kirjakaupasta.
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Ruotsalaiset reiät

Samalla retkellä kuin läppäripussukan, ostin kansion Maunon ja Epun papereille. Haussa oli A5-koon kansio, jonka saisi mielellään vielä jollain tavalla kiinni. Ordning&Redastahan löytyi sellainen, harmaa kangaspäällysteinen, joka napsautetaan vielä kuminauhalla kiinni. Sellainen lähti siis mukaan.
Kotona, ennen eläinlääkärireissua aloin laittamaan papereita järjestykseen. Lajittelin hienosti vakuutus-, lääkäri- ja näyttelypaperit erikseen. Kauppakirjatkin mukaan. Otin rei’ittimen esiin ja kas – eihän se sopinutkaan kansion tuplarei’itykseen.
Seuraavana päivänä hankintareissulle. Ei löytynyt sopivaa rei’itintä Akateemisesta tai muistakaan kirjakaupoista. Nettiäkin ehdin surffailla, kunnes tänään kiltisti kipitin O&R:ään. Sieltähän sellainen ruotsalaisten reikien rei’itin löytyikin, edulliseen 17 ja risat euron hintaan.
Olisiko ostanut kansion, jos minulle olisi kerrottu, että siihen tarvitsee erilaisen rei’ittimen? Tuskin. Onko näillä asioilla yhteys?
No, Maunon paperit on nyt nätisti järjestyksessä ja helppo ottaa mukaan niin eläinlääkäriin kuin näytelmäkerhoonkin. Ja taloudesta löytyy ruotsalainen reikäkone. Jolla ei ole mitään muuta käyttöä kuin Maunon ja Epun paperit.
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI





