Arkistolistaus maaliskuu, 2009
Kuuminta hottia
Ei ole vaikea arvata mikä on sisustuslehtien seuraavan numeron esittelykohde.
Maanantaina avattiin Stockmannin kahdeksanteen kerrokseen F8, sisustusarkkitehtitoimisto Gullstén-Inkisen suunnittelema “ravintolamaailma”. Nyt avatussa osiossa on neljä erilaista pienoismaailmaa: Food, ruokailualue, joka sekoittelee aasialaisuutta ja välimerellisyyttä; Cafe kahvila-alue; Street, baari nuorempaan makuun sekä kokonaisuuden omituisin ja varmasti kuvatuin osio Sweet – erityisesti naisille suunnattu – jossa voi nauttia vaikkapa shampanjasta ja käsintehdyistä konvehdeista. Niinkuin me usein teemme ostosreissulla…
Puolentoista vuoden päästä, syksyllä 2010, kokonaisuus laajenee 2500 m2:iin ja mukaan tulevat erityisesti ruokailuun suunnatut alueet Easy, Bar ja Fine.
Koko kokonaisuus on vedetty Fazerin brandin alle, ei Stockmannin. Mielenkiintoinen ratkaisu.
Kävimme tietysti testaamassa kohteen jo heti maanantaina, jolloin paikka oli vielä melkoisen autio ja henkilökuntakin totaalisen hukassa. Lounas sujui kohtuullisen mallikkaasti, vaikka selvästikään kaikkien asioiden paikkaa ei ole ihan mietitty käytännön kannalta ja lievää törmäilyä lienee luvassa.
Näkymät ikkunoista ovat upeat pitkälle yli Helsingin kattojen. Sisustus on, ainakin Foodissa, moderni ja rauhallinen, joskin turkoosin ja tummanruskean ajankestävyyttä voi miettiä, onhan se ollut trendikästä jo pitkään, ja melkein jopa hieman ohi jo.
Mutta mitä Stokkan perinteinen kahvittelija-asiakaskunta, minkkimuuri, tästä muutoksesta tykkää? Jaa-a. Taitaa olla tungosta Cafe Argoksessa…
KLIK KLIK
F8
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Palleroparat
Bongasin kotialepasta kasan poistomyynnissä olevia Plupeja. Ilmeisesti eivät ole oikein menneet kaupaksi. Harvemmin sitä vesipulloja näkee poistokorissa.

Vaikka pullo sinänsä hauskan muotoinen onkin, en ole koskaan oikein osannut uskoa tähän konseptiin. Liian vaikean muotoinen mukana kuljetettavaksi eikä kelpaa kierrätykseen. Montaa kertaa en kassalla ole ihmisillä ostoksissa tällaista nähnyt, muutaman kerran kuitenkin. Ja itsekin on ne pari (eri muovit) kuriositeettiostosta tullut hankittua “arkistoon”.
Loppulista poistumista odotellessa…
KLIK KLIK
Plup
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Varvasystävällinen ovistoppari

Englantilanen HeadSprung on tuonut markkinoille monikäyttöisen ja hauskan ovistopparin Ooobin, joka toimii tarvittaessa myös kirjatukena. Muoto on suunniteltu sellaiseksi, että suurempia vammoja ei tule, jos siihen sattuu varpaansa tökkäsemään. Värejä on useita. Mutta missä on vihreä?! Suomessa tätä myy Artek.

Yrityksen nettisivujen mukaan ideana on tuoda markkinoille designiä, jossa on tyyliä, kauneutta, käytettävyyttä ja kaikkea tätä kohtuulliseen hintaan. Ei ollenkaan huono tavoite designyritykselle!

Tulossa on myös puinen malli Wooob rajoitettuna luksuseränä.
KLIK KLIK
Artek
HeadSprung
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Valo yössä

Viime viikko on ollut hieman pimeää. Onnistuin viikonloppuna saamaan molemmat kotikoneeni (Apple iBook) tilttiin, ja olen ollut enemmän tai vähemmän nettipimennossa. Aika ahdistavaa – sekä olla nettipimennossa että huomata oma riippuvaisuutensa.
Nyt on kuitenkin näpeissä ihana uusi hopeinen MacBook, talouden toinen kaunis hopeinen leopardi. Ja se tuntuu juuri niin hyvältä kuin uuden Macin kuuluukin tuntua. Ah, nautinto.
Vielä on opettelemista muutamissa uusissa toiminnoissa, niin käyttiksen kuin ohjelmienkin puolella, mutta eipä aikaakaan kuin tämä toimii kuin ihmisen mieli.
KLIK KLIK
Apple
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Vessanostalgiaa
Kuinka moni muistaa, että Ville Valo on muinoin mainostanut vessanpyttyjä?
Kuva on vuosituhannen alusta, IDOn kampanjasta. Kampanjan sarjassa oli neljä julkkista, Villen lisäksi Jorma Uotinen, Katriina Wuoristo ja Marco Bjurström. Aika erikoinen henkilögalleria, jokaiselle jotain. Ville vetoaa nuorisoon, Jorma kulttuuripiireihin, Katriina leideihin ja Marco tuulipukukansaan?
Yllättävän vähän Villen esiintymistä pisoaarimainoksessa on muistellen revitelty.
Mainos on muuten kuvattu Suomenlinnassa.
KLIK KLIK
IDO
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI




