Olen jo aiemminkin pohtinut, että pitäisi kai kirjoittaa tarinaa eräästä putkiremontista ja sen seurauksena tehdystä kylpyhuoneremontista, ja Avaruusasemalta sainkin kimmokkeen tehdä sen nyt. Tämä on pitkä tarina, mutta ehkä joku saa siitä vinkkejä, siksi myös yleistä asiaa putkiremontista ajattelin kirjailla ylös.
Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten, edellisessä asunnossani, joten remontti ei käsittele nykyisen kotini kylpyhuonetta mitenkään. Tässä oli putkiremontti juuri valmistunut kun ostin asunnon, joten seuraavaan 50 vuoteen sitä ei tässä pitäisi joutua kokemaan.
Löysin mieleiseni asunnon. Ihana ylimmän kerroksen hyväkuntoinen kaksio 1913 rakennetusta Helsingin kantakaupungin jugendtalosta. Ostaessa tein kuten hyvänä tapana on, eli haastattelin parhaani mukaan sekä välittäjän että isännöitsijän. Välittäjä oli ison ketjun ammattilainen, isännöitsijä myöskin ison toimiston palveluksessa ja hoitanut kyseistä taloyhtiötä muistaakseni 26 vuotta. Molemmat vakuuttivat, että isoja remontteja ei ole tulossa lähivuosina ja taloyhtiö on erittäin hyvin hoidettu.
Näiden puheiden päädyin tekemään kaupat asunnosta. Vaikka asunto oli hyväkuntoinen, halusin tietysti tehdä sinne pintaremonttia, saadakseni sen oman näköisekseni. No, myönnettäköön, pintaremontti on ehkä hieman alakanttiin terminä.
Yksi seinä kaadettiin, lattian laminaatti purettiin toivossa josko alta löytyisi riittävän hyvä puulattia, ei löytynyt, uusi laminaatti tilalle. Katto paikattiin ja se sekä seinät maalattiin. Keittiöön tehtiin täydellinen remontti eli vanhat kaapit ja koneet kannettiin pihalle ja uudet tilalle. Makuuhuoneeseen asennettiin liukuovikaapistot. Kylpyhuoneeseen laitettiin uudet kaakelit, tosin vanhojen päälle, jotta vesieristyksiin asti ei tarvinnut purkaa. Uudet hanat, allaskaappi ja alla, suihkukaappi, valaisimet. Vessa oli erikseen, sinne lattian laatoitus, uudet kaapistot seinälle, seinien maalaus, valaisin.
Joulukuun alussa tein kaupat, huhtikuun alussa muutin, eli 4 kk remonttia. Yhtiökokous oli toukokuussa, ei mitään mullistavaa, ei puhetta remonteista. Kesäkuussa tuli lappu että taloyhtiössä tehdään putkiston tarkastuksia. Eipä siitä tullut mitään päätellyksi. Seuraavaksi tulikin sitten syyskuulla paperit luukusta, että taloyhtiön putkiston kunto on kartoitettu ja todettu sen olevan välittömän korjaamisen tarpeessa minkä vuoksi on käynnistetty putkiremontin valmistelut niin että alustavan suunnitelman (suunnitelma oli siis ehditty jo tehdä!) mukaiset tarjouspyynnöt pyydetään lokakuussa, marraskuussa järjestetään ylimääräinen yhtiökokous ja jos siellä äänestetään remontin aloittamisen puolesta, alkaa putkiremontti joulukuun alusta.
Tadaa! Melko täsmälleen puoli vuotta muuttoni jälkeen olin tilanteessa, jossa taloon, johon "ei ollut tulossa isoja remontteja lähivuosina" olin putkiremontin keskellä. Putkiremontin, joka on taloyhtiöiden remonteista suurin ja vaikein.
Kaikki lausunnosta vastuulliset kohauttelivat olkapäitään ja totesivat, että ei voinut tietää ja voivoi. Ihan tuli yllätyksenä.
Putkiremontti alkoi toisesta päästä taloa, joten minun vuoroni oli seuraavan kesän lopussa. Elokuussa kannoin tavarani väliaikaisesti vuokraamaani asuntoon ja pakkasin loput tavarat.
Muutama vinkki putkiremontin (ns. täydellinen remontti, erikseen ovat ns. uudet menetelmät, erilaiset pinnoitukset jne) ajaksi:
- asunnossa ei voi asua, sinne ei tule vettä, ovet ovat auki käytävään, sähköt eivät ole päällä jne, hanki siis väliaikaisasunto sillä remontti yleensä kestää kuukausia
- kannattaa viedä mahdollisimman paljon tavaraa pois, erityisesti arvokkaat tavarat sekä pehmeät, pölyä keräävät, kuten sohva
- sitä mitä ei vie pois, pakkaa tiiviisti, sillä hienoista pölyä on JOKA PAIKASSA. Et halua sitä esimerkiksi televisiosi sisään.
- huomioi, että ovet ovat yleensä auki koko rapusta, niin alaovet kuin asuntojenkin ovet, usein lupauksista huolimatta myös kadulle, eli kuka tahansa jamppa voi kävellä asuntoosi koska tahansa. Et siis halua jättää televisiotasi sinne.
- jos mahdollista, hanki johonkin välioveen lukko, jonka taakse voit lukita asuntoon jäävät tavarat edellämainituista syistä
- huomaa että usein sähköt ovat poikki, enemmän tai vähemmän, joten tyhjennä pakastin ja jääkaappi
- aikataulut eivät koskaan pidä, älä siis varaa väliaikaisasunnon vuokrasopimusta päättymään silloin kun asuntosi pitäisi olla valmis
- varaa pitkää pinnaa, edessä on taisto
Taloyhtiön remonttiryhmä (usein = hallitus vahvistettuna isännöitsijällä ja valvojalla eli alan ammattilaisella) tekee remonttisuunnitelman, johon sisältyvät myös pintamateriaalien valinnat. Yleensä määritellään jonkinlainen perustasoinen paketti, johon sisältyvät hanat, kylpyhuonekalusteet (pytty, allas) sekä kaakelointi. Perushintaan voit valita näistä, usein esimerkiksi kaakeleissa on eri värivaihtoehtoja, mutta jos haluat jotain muuta, maksat tietysti erotuksen itse.
Kannattaa huomioida että tämä ryhmä harvoin on sisustusalan ammattilaisia, joten jos haluat asuntoasi sisustaa edes jonkinlaisella persoonallisuudella tai tyylillä, joudut yleensä turvautumaan näihin erotusmaksuihin. Ottaen huomioon että putkiremontin kustannus on yleisesti jotain 500 ja 800 euron välillä per neliö (Helsingissä), siihen lisättynä väliaikaisasunnon vuokra ja muuttokulut, nettilittymät yms, sekä nämä erotusmaksut, voi lasku olla ihan kohtuullinen. Riippuen tietysti taloyhtiön toimista, minkä verran on pystytty säästämään etukäteen, voidaanko taloyhtiöstä myydä esimerkiksi ylimääräisiä asuntoja tms.
Koska kerralla remontoidaan koko talo, pääosin sarjatyönä samoilla materiaaleilla, kannattaa oman poikkeavan suunnitelmansa kanssa olla tarkkana. Asunnosta toiseen sukkuloivat remonttimiehet eivät todellakaan jaksa muistaa, tuliko tähän asuntoon vihreää vai punaista maalia. Paikalla kannattaa siis käydä mahdollisimman usein, jotta virheitä saadaan edes jonkun verran perattua pois. Loppuvaiheessa kun asennuksia tehdään, kannattaa paikalla käydä päivittäin.
Itse tein kaikista huoneista (kph, wc, keittiö) kuvallisen selvityksen kaikista käytetyistä materiaaleista, väri- ja tuotekoodeineen. Lisäksi kaikki yksityiskohdat tietysti käydään vielä työnjohdon kanssa läpi ennen remonttia. En tiedä miten pieleen ilman niitä olisi mennyt, niidenkin kanssa meni ihan riittävästi.
Koska oma asuntoni oli hiljattain remontoitu (niinpäniin), päätin että juurikaan muutoksia ei tehdä vaan käytetään jo kerran tehtyjä suunnitelmia ja materiaaleja säästetään sen verran mitä mahdollista.
Purkutyöt alkoivat joskus syyskuun alkupuolella, jonka jälkeen oli melko hiljaista kun koko pystylinja purettiin kerralla. Syys- ja lokakuussa ei siis paljoa tapahtunut.


Purkamisen jälkeen alkoi jälleenrakennus. Ja myös tapahtumarikkain vaihe. Kun uudet putket olivat paikoillaan, lattiat valettiin. Sen jälkeen alkoi ns. hienojakoisempi työ.
Jostain syystä vesieriste laitettiin ensin vanhojen kaakelien päälle. Hetkinen, eihän niin pitäisi tehdä. Siispä askel taaksepäin ja kaakelin purku. Vanhojen kaakelien alla oli muuten pahvit, ilman vesieristeitä, ja pahveista näki että ne olivat täysin kuivat. Siis todella hyvin tehty vanha kylpyhuoneremontti! (Mutta ne kukkakaakelit oli vaan pakko peittää). Tässä vaiheessa siis kannettiin roskiin hieman yli vuosi sitten seiniin laitetut uudet kaakelit. Riipaisi kohtuullisesti.
Sen jälkeen edettiin enemmän tai vähemmän nytkähdellen. Eräänä päivänä tulin taas katsomaan tilannetta ja vessaan oli takaseinälle piikattu rättipatterin roilot. Hyvä homma, mutta rättipatteri oli tulossa viereiseen huoneeseen, kylpyhuoneeseen.
Nooh, sattuuhan sitä, kerrankos sitä väärän huoneen seinää piikkaa. Seuraavaksi roilot piikattiin viereiseen huoneeseen. Kun näin ne, ihmettelin että kovin on korkealle hanakulmat merkattu. Selvisihän syykin, piikkari oletti että sinne tulee lyhyt rättipatteri, kun tulossa oli pitkä. Jos oikea rättipatteri olisi asennettu piikattuihin kohtiin, olisi se mennyt katosta läpi. Asiahan olisi selvinnyt siitä kuvallisesta ohjelapusta vilkaisemalla, lappu ei ollut sen kauempana kuin ovenpielessä...
Vessan nurkkaan asennettiin viemäriputki, kuten ennenkin. Siihen viereen nostettiin myös tulovesiputkia, jotka koteloitiin reippaasti. Ennen nurkassa oli vain putki, nyt siis kotelo, joka oli noin 2,5 kertaa putken levyinen. Kun vessa oli alle metrin levyinen niin ymmärrätte mitä tilan nipistys siihen tekee...
Pyysin että kylpyhuoneen katto nostetaan vessan katon tasalle, joka oli korkeammalla. Sanomattakin lienee selvää, että vessan katto laskettiin kylpyhuoneen katon tasalle. Nih. Yhdessä vaiheessa ilmastointiputkia arvottaessa (niille piikattiin kaikkiaan kolme eri reikää seinään) tosin näytti jo siltä että katto laskeutuu oven yläkarmin tasalle, eli ehkä pitäisi olla onnellinen että sain katon edes kylpyhuoneen katon tasalle.
Olin pyytänyt että vessa maalattaisiin kuten ennenkin, sivuseinät kirkkaan vihreät (niinpä tietysti) ja takaseinä harmaa, värikoodit ohjeesta. Eräänä aamuna tietysti yllätin maalarin vessasta ison maalitonkan kanssa - maalarinvalkoista. Noo, pienen ohjeistuksen jälkeen hän oli lähtenyt hakemaan vihreää ja löytänyt alakerrasta mintunvihreää. Onneksi oikea sävy löytyi lopulta. Jälleen ohje - kuvallinen - olisi löytynyt ovenpielestä.
Vessan kattoon pyysin upotetun halogeenispotin, valaisimen olin hankkinut itse. No, katto oli asennettu paikoilleen ensin, sitten oli huomattu että mites se valaisin upotetaan, joten oli tehty iso neliskulmainen luukku kattoon, jotta saadaan valaisin upotettu ja luukku sitten peitetty valkoisella peltilevyllä. *läpsäisee otsaansa*
Vessanpytyn olin pyytänyt erilaisen kuin taloyhtiön valitsema. Kun olin marraskuun viimeisenä lauantaina ilmoittanut muuttavani takaisin, ei pyttyä ollut perjantaina paikoillaan. Kun oli erilainen... vaikeahan se on neljässä kuukaudessa tilauksesta saada Idon peruspyttyä hankittua Helsingissä... No, pienen, mutta kiivaan soittelun jälkeen pytty ilmestyi paikoilleen, tosin liimauksen jälkeen siihen ei saanut 24 h istua ja ensimmäiset 3 pv piti vesi kantaa ämpärillä.
Sanomattakin selvää lienee myös että seinälle asennetut kolme kaappia olivat vinossa.
Vessa valmiina.

Entä kylpyhuoneen puoli. Hmm.
Satuin olemaan paikalla kun "pojat" asensivat suihkun pystytankoa. Toinen asensi yläpäätä yhteen kaakelirivin saumaan, toinen alapäätä toiseen. Siis eri riviin. Eikun uusiksi, pari kaakelia pois (mosaiikkia), vähän vesieristysmömmöä jne.
Allaskaappi oli Svedbergsin laatikosto, jonka päällä oli malja-allas. Se tietysti oli kolhittu irroituksessa sen verran että päältä, onneksi takaa, oli pala lohjennut. Kaappia oltiin jo asentamassa sen verran korkealle, että maljan reunat olisivat olleet about kainalon korkeudella kun ehdin hätiin. No kun siellä kuulemma on vesiputkien ulostulot juuri kaapin kiinnityskohtien kohdalla. Pienillä sahausoperaatioilla kaappi saatiin alemmaksi. Myöhemmin eräs elvis kytki hanan paikoilleen niin että laatikoston alin laatikosto ei mennyt kiinni. Teki työnsä ja lähti. Luuli varmaan etten huomaisi että laatikko jää auki? Tai etten välittäisi?
Suihkukaappi, siis sellaiset sisään taittuvat seinät, asennettiin tietysti noin 5 cm irti maasta. Siellähän on pohjassa se taipuva silikonilista, joka pitää veden kaapin sisällä kun siellä suihkutellaan. Paitsi jos se killuu 5 cm irti lattiasta.
Kattoon tulivat samanlaiset upotetut halogeenispotit kuin vessaankin. Ilmeisesti remppajamppa oli väsynyt hommaansa ja pyytänyt naapuripuusta oravan tilalla, reiät olivat nimittäin sen näköiset että orava on ne jyrsinyt.
Taloyhtiön paketissa kynnykseksi oli määritelty tammilista. Sekä ohjepapereissa että työnjohdon kanssa läpikäytynä olin ilmoittanut, että kynnykseksi mikä tahansa muu, mutta ei tammilista. Joko metallinen lista tai sitten lista samasta mosaiikkilaatasta kuin lattiakin oli. Arvatkaa mikä lista oli asennettu?
Valmistui se kylppärikin joskus.

Ja tässä vain kohokohtia, eihän sitä kaikkea pientä enää muista näin parin vuoden jälkeen.
Joka tapauksessa:
- tee suunnitelmat paperilla, valvo niiden toteutumista aktiivisesti ja käy paikalla!
- muista, että isoissa urakoissa jokaisella työalueella on omat urakoitsijat, vaikka joku yritys pääurakoitsijana onkin ja nimellinen työnjohtaja työmaalla onkin. Joudut joka tapauksessa neuvottelemaan sähköjutut, putkijutut, ilmastointijutut, kirvesmiesjutut, maalarijutut jne erikseen - yleensä itse tekijöiden kanssa.
- rahaa palaa
Siinä vaiheessa, kun taloyhtiö alkoi puuhaamaan ullakkorakentamista (muistakaa, että asuin ylimmässä kerroksessa) alkoi mitta olla sen verran täynnä että asunto meni myyntiin. Ullakkorakentamista ei tosin toteutettu, mutta sekin ehdittiin valmistella ihan piirustuksiin asti hallituksen toimesta, kunnes yhtiökokouksessa asukkaat äänestivät hankkeen nurin.
Onnea vaan nykyisille asukkaille, toivottavasti olette tyytyväisiä! (Jos satutte tänne eksymään.) Asunto oli ihana, taloyhtiöstä voi olla montaa mieltä.