Vaa'at puntariin
Koska en ole mikään keittiöhirmu, en ole koskaan omistanut keittiövaakaa. En ole keksinyt sille mitään käyttöä. Nyt kissanruokien kanssa on joskus tullut mieleen, että sellainen voisi olla hyväksi. Pitäisi vain löytää sopiva, niin ulkonäöltään kuin hinnaltaankin. Käyttöominaisuuksissa kriteerit ovat vähän samat kuin kännykässä: sen ei tarvitse olla kodin hifikeskus, riittää jos sillä voi punnita. Ehkä kuitenkin digitaalinen olisi helpompi kuin analoginen, vaikka kivoja malleja löytyy molemmista.
Mielessäni olevista ehdokkaista Jacob Jensenin vaaka on ihan ykkönen. Muttamutta. Sen hieno kiinnityssysteemi seinälle ei oikein toimi keittiössäni, koska työtasojen taustaseinät ovat lasia ja lasiin on paha kiinnittää.

Alessilla on keittiövaakansa (SG66), mutta jotenkin sen muoto ei ehkä ihan miellytä, erityisesti jos ajattelee sitä säilytettävän pöydällä esillä.

Analogisista Zackin Peso miellyttää eniten silmääni.

Tietysti myös lemppari"suunnittelijallani" Eva Sololla on oma, simppeli, versionsa Full Scale.

Aina on myös vaihtoehtona yksinkertainen, mahdollisimman puhdaslinjainen perusvaaka kuten Soehnlen Page.

KLIK KLIK
Alessi
Eva Solo
Jacob Jensen
Soehnle
Zack

Tunnisteet: Keittiö

9 kommenttia:
Bugattin Uma- vaaoista löytyisi se vihreäkin: http://www.casabugatti.fi/tuotteet/kodinkoneet/uma-keittiovaaka Itselläni on oranssi, ja ainoa huono puoli on, että se vie aika paljon tilaa.
En oikein tykkää tuosta Bugattista. Siinä on liian iso kippo.
Kippovaaka on hankalampi kun se tarvitsee aina pestä. Varsinkin jos punnitsee kissojen ruoat kolme kertaa päivässä.
Tuota Alessin vaakaa olen minäkin katsellut, jos vaikka oma vanha vaaka pettäisi joku päivä.
Hei, toivottavasti et pahastu mutta haluaisin ojentaa sinulle pienen tunnustuksen, löydät sen blogistani :-) Hyvää alkavaa viikkoa!
En tietenkään pahastu, eihän tunnustuksista voi kukaan pahastua! Kiitos! :o)
Meinasin itsekin tulla Bugattista huutelemaan, kun se miellyttää silmää. Tuo kippopointti olikin hyvä, ei käynyt edes mielessä...
Hei,
Kiitos hyvistä linkeistä, joita esittelet usein! Itse en ole kovinkaan design-ystävä, mutta blogiasi seuratessa olen huomannut pitäväni joistakin design-esineistä. Mistä tällaisia upeita kodinkoneita voi ostaa? Ei ainakaan Anttilasta ym.
Designhän ei ole mikään yksi yhtenäinen tyylisuunta, vaan suurin osa ihmisistä kyllä löytää mieleisiään esineitä. Design vain tarkoittaa, että tuotteella on suunnittelijansa, ei vain joku nimetön massatuotannon puurtaja Kiinassa. Tuotteita on laidasta laitaan, ei kaikki modernia.
Esimerkiksi näitä vaakoja löytää monesta eri kaupasta Helsingistä. Alessilla on oma myymälänsä, mutta sen tuotteita myyvät muutkin, ihan Stockmannkin. Stockka myy myös Eva Soloa ja ainakin joitan Zackinkin tuotteita, joita molempia myy myös Formverk jne. Soehnle taas on perustuote, jota löytää ihan niistä Anttiloistakin. Ja niin edelleen.
Kiitos vastauksesta. Totta, en tarkoittanutkaan, että design olisi tyylisuunta, mutta suurin osa design-tuotteista ovat melko moderneja ulkonäöltään. Itse pidän vanhoista tavaroista ja talonpoikaistyylistä, en halvoista massatuotteista.
Lähetä kommentti
<< Etusivu