Pienijalkaisen kinkkunaisen koti

Puhelin, sähköposti ja muut viestimet ovat piipanneet ahkeraan eilisen jälkeen. Täälläkin asiaan on jo nopeimmat ehtineet reagoida.
Kyllä, eilen ilmestyneessä Divaanissa on esitelty kotini. Tervetuloa.
Vaikka olen varjellut omaa koloani julkiselta esittelyltä kohtuullisen ahkerasti, suostuin heikkona hetkenäni joskus viime loka-marraskuussa antamaan luvan kuvaukseen ja juttuun. Asiaa oli tullut pehmiteltyä jo edellisen asunnon kanssa, jolloin kuvauksesta oli myös puhetta, tosin toisen lehden kanssa, mutta se jäi sitten laitettuani asunnon myyntiin. Joulukiireet astuivat kuvaan ja vuoden pimein aika, joten kuvaukset tehtiin lopulta helmikuun alussa.
Mitään erityistä kuvausta varten ei tehty, ehkä hieman tavallista viikkosiivousta parempi siivous ja tuoreita kukkia ja yrttejä. Kukkien ja yrittien lisäksi kuvissa ei ole mitään uutta - sen sijaan niistä puuttuu tavaraa ja osa on eri paikalla kuin normaalielämässä. Esimerkiksi olohuoneen erkkerissä on Le Corbusier -divaani.
Mitään erityisiä vaatimuksia ei kuvauksiin ollut. Omalta puoleltani tosin vaadin sen, että nimeä ei kerrota tai mitään muutakaan yksityiskohtaista, enkä halua näkyä kuvissa itse, missään nimessä. Jotenkin se veisi vielä enemmän yksityisyyttä tästä omasta kolostani kuin voin sietää.
Kun sain kuvat itselleni noin kuukausi sitten ja reaktio oli kyllä se, että ne olivat mielestäni aivan kamalia. Ihan liian valkoisia, kylmiä, steriilejä, persoonattomia, ylivalotettuja... juuri sellaisia mistä sisustuslehtien koteja aina syytetään ja mitä vastaan olen taistellut. Kaikkien tuttujen, jotka kodissani ovat käyneet, joukossa reaktio oli sama. Liian värittömiä, persoonattomia, liian valkoisia, "niistä puuttuu rock" ja mitälie. Mutta ehkä se on hyväkin, etten ihan tunnista niistä kotiani? On edelleen jotain mitä varjella?
Itse juttu taas on aivan puutaheinää. Sain alkuperäisen jutun luettavakseni ja hyväksyin sen täysin - mutta Divaanin toimitus onkin kirjoittanut jutun itsekseen aivan uusiksi, näkemättä kotiani! Ja se on täynnä virheitä. Ne ovat toki suuressa mittakaavassa merkityksettömiä, mutta kun totuuden tietää, ne ärsyttävät suunnattomasti.
Esimerkiksi:
- "virkattu" peitto ei ole virkattu vaan kudottu (=neulottu)
- keittiössä oleva paperinarutyö ei ole omatekemäni
- eteisen kenkäkaappi ei todellakaan ole mikään keittiökaapiston yläkaappi - mistä ihmeestä tällainenkin on keksitty?
- eteiskuvassa oleva muistitaulu ei todellakaan ole vanerinen pyykkipoikataulu, joka on oikeasti vastakkaisella seinällä
- keittiön (ja eteisen ja kylppärin) tasot eivät ole petsattu vaan vahattu
- kylppärissä "ruohonvihreä" ei vaihdu "limetinvihreään" vaan kuva on törkeän ylivalotettu - verratkaapa vaikka keittiökuvassa ja kylppärikuvassa näkyviä tasoja, ne ovat oikeasti samaa väriä
- Bubu-jakkara ei ole Alessin vaan XO:n ja sen lisäksi se ei ole mikään lisäsäilytin vaan roskakori...
Ja mitähän vielä.
Lisäksi teksti on täynnä ihmeellisiä kielikuvia tyyliin "[Makuuhuoneen] valaisin kertoo huoneen käyttöaktiivisuuden tilan". Whaaaat?
Ja useammat hohotukset on kyllä tullut tuttavapiiristä maininnalle "asukkaalla on pienikokoinen jalka". Joo, on, mutta mitä hittoa se sisustuslehteen kuuluu...
Ei mutta, ihan hauska kokemus sinänsä.
KLIK KLIK
Divaani

25 kommenttia:
Täytynee käydä huomenna ostamassa Divaani ;-)
Mielenkiintosta kuulla kodin omistajankin kommentti itse juttuun, ainakin tuo kuvien ylivalottaminen oli mielenkiintoinen pointti...
Pitänee käydä lukemassa.
Sekä kodin että lehden läpikäyneenä tulen lukemaan tällaisia ihmisten kodeista kertovia juttuja vähän toisin silmin.
Huomaa, kuinka pelkistetyn ja pinnallisen kuvan muutamalla kuvalla ja sanalla kuvaillusta kodista voikaan saada... Terävän huomion teki yksi ystäväni: "eikö sillä oo kirjoja ollenkaan" ja mä tajusin että juu, eipä tietenkään...
Joo, toi kirjajuttu on muuten jännä myös. Nimittäin siitä olohuoneen kuvasta on just rajattu oikeasta reunasta pois kirjahylly, joka alkuperäisessä kuvassa on - ja sehän on siis piukkaan tupattu kirjoja ylhäältä alas - ja iso viherkasvi ja Puppy, jotka oli siinä reunassa. Ne myös oli suurinpiirtein ainoat värilliset elementit siinä kuvassa (takaseinää lukuunottamatta), eli sillä kuvasta oli tullut vielä entistä platkumpi.
muakin tuo pikkujalkakommentti huvitti. :c) Ja samalla pohdin mielessäni tuota kylppärin värinvaihdosta limenvihreäksi - eihän se mielestäni niin livenä ole, ja se peittokin oli mielestäni neulottu. Pohdinkin kauan, olenko todellakin noin huono huomaamaan yksityiskohtia, mutta taisi lehti olla väärässä, enkä minä! ;c)
Olen jo ilmaissut mielipiteeni kuvistasi ja kodistasi, mutta toistetaanpa se täälläkin: kuvat ovat erilaiset kuin kotisi livenä, mutta molemmat ovat erittäin kauniita ja tyylikkäitä silmäniloja. :c)
Täytyy ostaa lehti tänään. Kuten fanny jo kirjoittikin, mielenkiintoista kuulla omistajan kommentti jutusta. Jännä huomata, kuinka paljon "valtaa" lehden kirjoittajalla ja kuvaajalla on siinä, miltä koti ventovieraiden lukijoiden silmin näyttää. Kun vaan rajataan kuvasta tuo pois ja korostetaan tätä, kirjoitetaan sinne päin, saa lehtijutun kodista ihan erilaisen kuvan kuin jos itse näkisi kodin livenä.
Korostan vielä, että virheet ja hörhöilyt tekstissä eivät ole alkuperäisen toimittajan (ja sen jonka nimi tekstin kirjoittajana koreilee) vaan toimitus on sitten ominpäin muuttanut jutun ja lisännyt virheet.
Onko sulla Sitruuna tarkotus laittaa kommenttia toimitukseen? Olisi varmaan ihan hyvä, sillä mistä sen tietää kuinka paljon siellä mielivaltaisesti "retusoidaan" muidenkin asuntoja...
Mulla on Divaani tuolla vielä lukematta ja olisi ollut kiva tietää, olisinko tunnistanut kodin, jos en täältä olisi jutusta lukenut. En siis ole kotia livenä nähnyt, mutta kuvia täällä ja voimiksessa.
Harmi, ettei sun kirjahyllyä näy lehdessä. Olisin halunnut nähdä sen. Mun pitäisi nimittäin keksiä joku tyylikäs keino saada kirjat säilöttyä uudessa kodissa. Etkös sä voisi tehdä postauksen kirjojen säilytyksestä ;)
Kaunis koti se eniveis oli kuvissakin. Yllättävää tosin, että juttua muutellaan noinkin paljon, eikä kuvat tee kaikkea oikeutta kodin yleisilmeelle omasta tai ystävien mielestä. Ehkä niillä on sitten haluttu vain hakea vähän jotain eri tyylistä, vaikka asukkaan kotiahan siinä pitäisi esitellä juuri niin kuin se oikeastikin on.
todella hienon näköinen koti! :) ihanan leikkisä peitto makuuhuoneessa, muurahaispeitto. saako udella mistä se on?
Fanny,
en taida jaksaa toimitukseen kommentoida, koska jos nyt oikein saivarrellaan niin eihän kai jutussa ollut tarkoitus esitellä _minun_ kotiani, vaan jotain mitä tahansa kotia, josta on otettu nätit kuvat. Eli eri ehkä olisi, jos olisi oikein nimellä esitelty - ja se taas ei mun mielestä ole tarpeellista, jos ei ole julkisuuden henkilö. Ei mun nimi olisi antanut mitään lisäarvoa juttuun, jolloin sen myöskään ei tarvitse olla totuudenmukainen juttu - - - tai jotain. Äh, ei jaksa välittää.
menna,
olen peiton saanut lahjaksi, en tiedä mistä se on.
Sitruuna, asia selvä. :) Lähinnä siksi kysyin kun tuo tekstisi kuitenkin vaikutti tuohtuneelta - ja ilmeisesti aivan aiheesta.
Fleecepeitto ei kuulu toimittajan tämänvuotiseen valikoimaan enää, sitä ei taida saada enää mistään, ellei jostain mallikappaletta.
Sitruunalla on siis kotonaan jotain, joka on aivan totaalisen out of date :D
Ah, en mä oikeastaan jaksa olla tuohtunut, eikä tekstin ollut tarkoitus olla sellainen (nähtävästi en osaa kirjoittaa niin etten kuulosta kiukkuiselta... :D), kunhan vaan mätkätin. Jonkinlaista huvittuneisuudensekaista tuohtumista ehkä, enemmän kai tuota on naurattanut.
Ja joo, on mulla paljonkin out of date täällä. Enemmän täällä taitaa olla out of date kuin trendikästä, ainoa trendikäs taitaa olla vihreä väri, mutta kun sekin on jo vuosien takaa mukana kulkenut asia, jo opiskelijasolustani vuodelta 91 tai jotain muistan vihreävalkoiset verhot (omat).
Blogin aktiivisena lukijana tunnistin kotisi myös lehdestä! Harmillista toki, että juttua oli muuteltu, mutta saat olla myös ylpeä: Kotisi on nimittäin upea ja todella persoonallinen. Olisi hienoa, jos tekisit itse kodistasi tuollaisen artikkelin täällä sitruunapuussa, sillä oma kerrontasi ja blogissa olevat kuvat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa :)
nyt kun kotisi on ollut lehdessä, ja tullut julkisuuteen, olisi aivan mahtavaa saada lisää yleiskuvia kotoasi :)
Täällä kannatetaan myös lisää kuvia huoneista :)
Komppaan että kaunis koti (edelleen) sinulla. Olisi tietysti mukava ollut nähdä kuva asukkaastakin, mutta ymmärtäähän sen ettei tuollaiseen naamaansa halua, en minäkään haluaisi. Blogia lukiessa vaan luonnollisesti alkaa kiinnostaa miltä asukaskin näyttää. Mutta summa summarum, kotisi ehdottomasti ansaitsi sisustuslehden jutun!
No eiköhän se koti tullut siinä esiteltyä ihan riittävän kattavasti, pitäydytään täällä blogissa yksityiskohdissa.
Heh, piti käydä ostamassa Divaani, että pääsen pällistelemään kotiasi, vaikka muuten en ko. lehdestä kauheasti perustakaan. :)
Nojoo, juttu sinänsä oli kyllä aikamoista huttua, mikä pakko on kirjoittaa kaikki sisustuslehdissä julkaistavat jutut ihan kuin vain aivokääpiöt lukisivat niitä?
Kuvat oli ylivaloittuneen näköisiä, mutta se on kai normi jonkinsortin sisustuslehdissä, varsinkin kun sisustus on vaalea/valkoinen.
Kaksi kysymystä: Sulla on CD-hyllyssä jotain pulikoita levyjen seassa. Mitähän ne mahtaa olla?
Ja voisitko tai viitsisitkö pistää kuvan siitä kirjahyllystä blogiin? Minuakin kiinnostaisi nähdä, miten ylitsepursuavan kirjahyllyn saa näyttämään edes suht tyylikkäältä... Terveisin nimim. "Kirjoja on". ;)
Joo, mut kiitti hienosta blogista. Tsekkaan melkein päivittäin, että mitä oot kirjoittanut.
Löysin tän joskus jo viime syksynä, mutta vasta nyt tajusin, että voin kommentoida LJ:n kautta. *punastus*
Siskollekin piti antaa linkki, kun minusta sinulla on niin hyvä maku. ;)
-Sanna
Ne pulikat CD-hyllyssä ovat aakkospalikoita ja niistä on jossain blogin aika alkupäässä postauskin. Askartelin ne puukuutioista ja aakkospiparkakkumuoteista.
Kirjahylly on ihan tavallinen Ikean Expedit, valkoisena ja se isompi malli jossa on 5x5 ruutua. Ei sen erikoisempaa.
Kiitos vastauksesta!
Missasin sitten sen palikka-osuuden, pitänee vilkaista uudestaan. :)
Ainiin, onnea kissan johdosta. :)
Arvasin jotenkin, että kyseinen koti voisi olla sinun! :D blogiasi ahkarasti lukeneeni mieleeni tuli heti artikkelin nähtyäni, että tuollaisessa asunnossa voisit asua. Aika hassua :)
-M
Vihdoin pääsin näkemään kotiasi isompina kokonaisuuksina, olin ihan innoissani. :-) Tuo pienijalkaisuus kyllä kieltämättä aiheutti hilpeyttä, mitä ihmettä ne ovat sellaisen tekstin sinne lisänneet?
Ja kiitos sitruuna, että pistit totuudenmukaisen arvioinnin jutun onnistuneisuudesta myös. Niitä kun harvoin kuulee keltään, kun harvemmin on tuttujen koteja lehdissä.
Ihan hyvä juttuhan se oli, ehkä tosin hieman pliisu ja liian "näin teet omasta kodistasikin kivan pirteän ja persoonallisen". Olisi kiva, että jutut keskittyisivät asioiden esittelyyn sellaisina kauniina kuin ne ovat eikä tarvitsisi eritellä ja analysoida ja keksiä ihme piilomerkityksiä.
Koti on kuitenkin kokonaisuudessaan ehyt ja tyylikäs kokonaisuus - ja varmasti asukkaansa näköinen. :-)
Lähetä kommentti
<< Etusivu