Puluongelma

Meillä on puluongelma.
Talon edessä on pieni puistosuikale, jossa parveilee iso pululauma. Parveilee siksi, että sitä ruokitaan. Korttelista löytyy ystävällinen mamma, joka käy lappaamassa puluille ruokaa kassikaupalla. Tästä seurauksena on se, että koko talo ja sen ympäristö on pulunpaskassa. Puistossa olevan pienen leikkipaikan keinut ja muut leikkivälineet ovat niin paskassa, että niihin ei kannata päästää lapsia leikkimään, jos ei samalla halua ryhtyä pyykille. Pulut hyppivät ikkunalaudoilla niin ettei ikkunaa juurikaan uskalla jättää auki, jos poistuu kotoa, sisälle pujahtava pulu kun voi saada aikamoista tuhoa aikaiseksi paniikissa. Lisäksi pulujen jätteet ovat mm. tukkineet talon syöksyputket niin että kellariin aiheutui vesivahinko.
Puhumattakaan runsaan ruokinnan paikalle houkuttelemista rotista...
Koska puisto on kaupungin, ei taloyhtiö voi tehdä asialle mitään. Periaatteellinen ruokintakielto on ilmeisesti puistoissa olemassa, mutta siitä ei ainakaan yksityisten ihmisten pyynnöillä saa edes kylttiä puistoon. Itsepäiselle vanhukselle ei sana tehoa.
Puluongelmasta johtuen meillä on siis on siis paskaongelma.
Itseasiassa meillä taitaa olla vanhusongelma.
Tai ehkä yksinkertaisesti vain idioottiongelma.
Ehdotuksia?

5 kommenttia:
Hesy ry ehdotti kaniongelmaan petojen lisäämistä. Mites tässä, jos vaikka ruokkisit susia siinä pihassa... ;)
Mummoansoja?
hanki kauko-ohjattava haukka :o)
Mummoansa kuulostaa hyvältä!
(Laitoin blogissani sulle tommosen ihanan kiertokirjeen, laita vahinko kiertämään... :P )
Myrkytettyä pullaa puluille?
Lähetä kommentti
<< Etusivu