Arkistolistaus huhtikuu, 2008
Herra Hankala
Tästä viikosta piti tulla mukavan leppoisa viikko, meidän oli tarkoitus Atten kanssa vain köllötellä auringonläikissä. Vähän toisin kävi.
Viikonloppu sujui hyvin, mutta Atte ryhtyi hieman liian vieraskoreaksi ja päätti pantata kakkaa ja pissaa. Maanantaina jouduimme illalla lähtemään lääkäriin, kun oli kulunut puolitoista vuorokautta edellisestä pissasta. Aika monta eläinlääkäriasemaa sain soitella läpi ennenkuin saimme ajan, ihana herttoniemeläinen Hertta otti meidät vastaan ja kiisimme taksilla sinne. Atte otettiin heti käsittelyyn, rauhoitettiin ja laitettiin tippa ja katetri. Jätin Atten nukkumaan sinne ja kävin hakemassa takaisin kiukkuisen herran puoliltaöin. Herralle jätettiin katetri pariksi päiväksi, jotta virtsarakko tyhjenee. Koska tyhjeneminen katetrin kautta tarkoitti jatkuvaa pissan valumista, joutui Atte valitettavasti pariksi päiväksi kylppäriin penaltiboksiin tötterö päässä. Herra ymmärrettävästi ei ollut kovinkaan tyytyväinen olotilaansa, mutta kuitenkin ihan reipas ja söi ihan hyvin. Ulosteesta löytyi kampylobakteereja, joten antibioottia olisi pitänyt syödä, mutta siihen Atte ei ollut suostuvainen. Ei maksamakkaran, ei tonnikalan eikä edes kissanmintun kanssa.
Keskiviikkona lähdettiin sitten eläinlääkäriin poistattamaan katetria. Se lähti onneksi nätisti ilman rauhoitusta, ainoastaan koppaan palautuksessa tuli pientä murinaa ja räppäisyä, mutta siitäkin selvittiin ajan kanssa. Apteekista hain laktuloosia helpottamaan ummetusta ja koppaevakon aikana siivosin yltäpäältä pissassa olleen kylppärin juuriharjalla kuuraten etikkavedellä. Sitten oli mukava mennä vielä yhdeksi testiyöksi kylppärievakkoon. Kun kakka ja pissa oli suoritettu, koitti aamulla vapaus. Sitä juhlittiin keittiön pöydällä auringossa ja kissanmintussa piehtaroiden.
Sen jälkeen on loppuviikko sujunut hyvin. Ruoka maittaa ja kulkee ulos asti. Ah.
Iso kiitos Herttaan – sekä kiukkuisen Aten että eläinlääkärissä ensikertalaisen sitruunan ystävällisestä hoidosta!
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Kissamaiset astiat
Jatketaan edelleen viikon teemalla. Tällä kertaa surffailin kissan astioita, siis ruoka- ja juomakuppeja. Eipä sieltä sen kummempaa hienoutta juurikaan löytynyt kuin noista muistakaan tarvikkeista. Tietysti ruokakippoina voi käyttää mitä tahansa astioita, kunhan ne vain ovat eläimelle soveltuvasta materiaalista valmistettuja eikä niissä ole mitään vahingollisia muotoja, kuten esimerkiksi teräviä ulokkeita.
Muutama silmää miellyttävä tuotekin sentään löytyi. Yksi on klassikko: Alessin Tigrito-kaksoiskuppi.
Lisäksi Wetnozin tuotteista monet miellyttävät silmää, vaikkakin on pakko tiedostaa, että ne näyttävät huomattavasti hienommalta kiillotettuna kuvissa kuin kuvitelma niistä täynnä kissanruokaa klämihttynä kissankielellä.
Olisiko vähän hienoa säilyttää herkkuraksut tällaisessa?
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Kissapankki
Vietämme teemaviikkoa. Tämän viikon teema on kissa. On siis syytä kurkistaa myös kissadesignin alueelle.
Noin yleisestiottaen lemmikkituotteet ovat monasti aika kamalia. Ne ovat joko hassunhauskoja, lapsellisia tai sitten äärettömän rumia. Tai kaikkien näiden yhdistelmä. Esimerkiksi markkinoilla olevat kissojen kiipeilytelineet ovat pääosin aivan järkyttävän rumia. Tottakai prioriteetti on kissojen viihdyttämisessä, mutta kun kyse on massiivisesta esineestä, joka on koko ajan esillä kodissa, on ihme ettei kukaan ole tarttunut aiheeseen designmielessä.
Kiipeilypuiden lisäksi toinen esillä oleva, mutta silti niin ruma on kissojen vessa. Löytyy rumaa muovista peruskoppaa ja ihmeellisiä avaruusasematyylisiä kupuja. Mutta missä tyylikkäät ratkaisut?
Yksi löytämäni on amerikkalainen Kattbank. Tyylikkyyden lisäksi vaikuttaa varsin toiminnalliselta (ainakin näin normaalisti kissattoman ihmisen silmään). Hinnat ovat järkyttäviä ja tokko tätä myydään Atlantin tällä puolella, mutta ei luulisi olevan vaikea valmistaa jotain vastaavaa.
Nyt joku kotimainen designhenkinen yritys tarttumaan ongelmaan!
KLIK KLIK
Kattbank
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Christo kävi kylässä, taas
Meillä oli Aten kanssa eilen pieni keskustelu siitä että saako pullojukkia syödä. Olimme selkeästi eri mieltä, joten tuomariksi kutsuttiin Christo. Tällä kertaa ratkaisu oli kasveille hieman armeliaampi kuin viimeksi. Atte paheksuu luovuutensa tukahduttamista, mutta nautiskelee silti auringonpaisteesta ikkunalaudalla.
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI
Hoitola auki
Hoitolassa on taas pitkästä aikaa asukki, Atte tuli kylään viikoksi.

Vanhan talon leveät smyygit ovat kuin luotuja ympäristön tarkkailuun. 24/7 telkkari auki.
Artikkelissa on
0 kommenttia.
KOMMENTOI










