Kaiken ne pilaa...
Harri Koskisen suunnittelema Block-valaisin on jo klassikko, vaikka sillä on ikää vasta 10 vuotta. Kymppisynttäreiden kunniaksi on kehitelty kaikenlaista uutta variaatiota: tekstiilipäällysteinen johto, kolme eri johtoväriä (punainen, valkoinen, musta) sekä pienemmän mallin poistuminen valikoimista.
No joo, kaikki mielestäni ei-niin-kivoja juttuja, mutta samapa tuo, kun omat Blockit ovat jo olemassa. Isompi on vuodelta 1999 eli aikalailla alkutaipaleelta ja pienempi sitten vuotta myöhemmin.
Mutta nyt ne myrkyn lykkäsivät. Kevään aikana julkaistaan uusi versio: ruskea Amber Block. Siis oikeasti, vaikka ruskeaa ei vihaisikaan (niinkuin minä), ei kai tämä kenenkään mielestä ole oikeasti hieno?!?

Kuva: unicahome.com
Pienikin malli vaihtui jossain vaiheessa hehkulampusta halogeeniksi. Minulla oli alunperin se hehkulamppu, mutta kun lamppu kerran paloi (siinä käytettiin uuni/jääkaappilamppuja), se rikkui ja kanta jäi kiinni ja hajotti johto-osuuden. Sitä ei saanut korjattua, vaan piti tilata uusi koko johto-osuus (ei onneksi lasia). Siinä kohtaa minunkin valaisimeni siis muuttui halogeeniksi.
Tsekkaa:
Design House Stockholm
Harri Koskinen
No joo, kaikki mielestäni ei-niin-kivoja juttuja, mutta samapa tuo, kun omat Blockit ovat jo olemassa. Isompi on vuodelta 1999 eli aikalailla alkutaipaleelta ja pienempi sitten vuotta myöhemmin.
Mutta nyt ne myrkyn lykkäsivät. Kevään aikana julkaistaan uusi versio: ruskea Amber Block. Siis oikeasti, vaikka ruskeaa ei vihaisikaan (niinkuin minä), ei kai tämä kenenkään mielestä ole oikeasti hieno?!?

Kuva: unicahome.com
Pienikin malli vaihtui jossain vaiheessa hehkulampusta halogeeniksi. Minulla oli alunperin se hehkulamppu, mutta kun lamppu kerran paloi (siinä käytettiin uuni/jääkaappilamppuja), se rikkui ja kanta jäi kiinni ja hajotti johto-osuuden. Sitä ei saanut korjattua, vaan piti tilata uusi koko johto-osuus (ei onneksi lasia). Siinä kohtaa minunkin valaisimeni siis muuttui halogeeniksi.
Tsekkaa:
Design House Stockholm
Harri Koskinen
Tunnisteet: Valaisimet

16 kommenttia:
No niinpä. Täällä yksi kappale hieman pettynyttä Block-ostajaa. Valitettavasti joudun toteamaan, että tämä ei jättänyt ihan sellaista fiilistä kuin designin pitäisi jättää.
Tuossa isommassa Blockissahan on muuten vielä uuni-/jääkaappilamppu. Mutta tekstiilijohto... voi taivas. Ja lasipalat ei loksahda kunnolla kohdilleen.
On se hieno, mutta ei sellainen Bravissimo-juttu.
On vai? Mulla tossa vanhassa Blockissa on pienikantainen tavallinen pyöreä hehkulamppu.
Mä en halua tietää miltä tuo valkoinen tekstiilijohto näyttää parin vuoden päästä ja millä sen putsaa...
Onko niissä lasipaloissa sellaiset pienet silikonipylpyrät? Niiden lasienhan ei pidäkään mennä ihan kiinni toisiinsa, vaan pitäisi jäädä pieni tuuletusrako. Mut ei siis tietysti lonksua pitäis.
Tuo ruskea on varmaan tehty amerikkalaisia varten. 8c/ Sopii siihen punapuiseen, vanhahtavaan kruusattuun interiööriin mikä siellä on vallalla.
Tuo ruskea ei tosiaan ole mikään järjen riemuvoitto. Jotenkin siitä hävisi nyt kokonaan se idea. Näyttää enemmänkin tusinatavaralta.
Oikeasti, mikä tahansa muu väri oisi ollut hyvä, mutta ruskea.. eiei. Olisin mielelläni nähnyt Blockin vaikkapa vaaleansinisenä - loistava pikkupojan huoneeseen :) mutta mihin tuo ruskea sopii?
Ilmottaudun friikiksi: musta toi ruskea on ihan hieno! :D
^ Yääk, pervertti, yääk!
Eihän tuo ruskea edes valaise!
Mää oon kyllä fannyn kanssa samaa mieltä, eteisessä olis tilaus tuolle, mutta virtaa sinne ei saakaan eikä valoa tarvita. Jei, säästyy rahat.
Nomut eihän tommosen ole edes tarkotus valaista! :D
Vetoan teeaddiktiooni, tosta tulee mieleen kupillinen teetä.
Mä olin just tulossa sanomaan, ettei tosta kyllä valoa saiskaan vaikka tarvekin olisi, mutta fanny sen sanoikin...
Eikä tolla ole mitään tekemistä teenkään kanssa, mä rakastan (hyvää, ei mitään pussi-) teetä, mutta eeeeeiiii.
Mitähän mieltä Harri Koskinen on ?
En ole vielä tähän päivään mennessä nähnyt ruosteenruskeaa jäätä. Blockin innoittajahan oli aikoinaan jää. Jää joka sopii pohjoismaisen muotoilun teemaksi, lähtökohdaksi jne.. , siitähän ovat Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva ja monet muut saaneet innoitusta.
Valaisimen taso laski, kun Design House vei Blockin tuotannon Kiinaan, aikaisemmin Baltian maissakin osattiin paremmin.
Vaaleansininen Block, tai oikeastaan sellainen jäisensinertävä, vois olla muuten tosi hieno.
Sitruuna, katsoin lamppua tarkemmin, niin mulla on tuossa nyt eli defaulttina (ja varalle tuli yksi mukana) sellainen E14-pienikantainen "kynttilälamppu" - mikähän se nyt sitten on oikealta nimeltään, kun se on noin pieni kooltaan kuitenkin eli ei mielestäni sellanen ihan normikokoinenkaan suippo lamppu. Ei se kyllä joo jääkaappi-/uunilamppu ole nyt, mutta myyjäpoika sanoi, että sellaisen siihen voi sitten pistää tulevaisuudessa.
Ai niin ja joo, on niissä lasipaloissa ne sellaset "jarrupalat". Eikä toi onneks lonksu, mutta mä vaan vähän kuulin, että vanhassa mallissa ois silti ollut vähän tukevampi asettelu. Näissä uusissa kun noita pylpyröitäkään ei oo ihan niin pilkun päälle aseteltu, joten voi olla tuurista kiinni, saako itse vähän siirrellä niitä vai ei. Mutta hyvä tietää, että niiden palojen ei sillain ihan naksahtaa kuuluiskaan.
Tuo ruskea saa pienen kuvotuksen nousemaan... vaikka tietyissä yhteyksissä ruskeasta tykkäänkin. Eipä ole tullut Blockia muutenkaan hankittua, vaikka se on oikeasti hieno. Niin kauan, kun se tosiaan tuo mieleen jääpalan eikä jäätynyttä suklaavanukasta. ;)
Aika kamala tuo ruskea block, ihan kuin olisi tehty sulatetuista kaljapulloista.
Mun mielestä toi ruskea on aivan upea ja siitä tulee nimensä mukaisesti mieleen meripihka (amber). Jos sisustus on muuten melko valkoinen, niin tästä saa upea "mausteen". Ja tunnelman luojaksi se kai lähinnä on tarkoitettukin.
Lähetä kommentti
<< Etusivu