29. lokakuuta 2007

Vieraskattaus

Tervetuloa vaan kylään!

28. lokakuuta 2007

Sunnuntainikkarointia

Ikävämpiä kotitöitä väistellessä sain aikaiseksi korjattua keittiössä työpöytävalaisimen roikkuneen johdon. Ostin jo aiemmin sitä varten alumiinikourulistaa K-raudasta. Nyt sain sahattua sen oikeaan mittaan, irroitettua valaisimen, kiinnitettyä kourun ja vielä valaisimenkin takaisin. Nyt on siisti eikä mikään roiku.

Kuinkahan paljon tällaisesta vanhasta asunnosta riittäisi hiottavia yksityiskohtia, jos alkaisi ihan joka kohtaa hifistelemään? Varmaan lopuksi ikää.





Samassa yhteydessä pitää mainostaa äärimmäisen kätevää pientä "työkalupakkausta", jota tarvittiin tässäkin kohteessa (eikä sitten muuta tarvittukaan, rautasahan lisäksi). Siisti pieni pakkaus, jossa on perustyökalut pieniin kodin tarpeisiin, silloin kun ei jaksa eikä tarvitse koko työkalupakkia kaivaa esiin. Siistiä pakkausta on mukava säilyttää vaikka keittiön laatikossa. Joskus aikoinaan olen tämän Pinosta ostanut, valmistajaa en tiedä.



27. lokakuuta 2007

Muutos

Tässäpä nyt sitten keittiön muutos kokonaisuudessaan. Kuvista voi bongailla yksityiskohdat mitä on tehty.



Edit: Tähän pitää vielä lisätä, että jos näyttää turhan valkoiselta, niin kannattaa muistaa että esimmäisen kuvan oikeassa reunassa oleva ikkunaseinä on kirkkaan vihreä.

25. lokakuuta 2007

Valoa kaamokseen

Olisikohan kirkasvalolampusta apua tähän pimeään syksyyn ja väsymykseen?

Jos olisin sellaista ostamassa, luultavasti kääntyisin ensimmäisenä jälleen kerran Eero Aarnion puoleen. Origo näyttää ihanalta pyöreän miellyttävine muotoineen.



Tsekkaa:
Aarnioshop

Tunnisteet:

22. lokakuuta 2007

Tahtoo kiikkua!

Yksi ihanista esineistä, joita olen pitkään halunnut on Tanja Sipilän Kiikku. Oikeaa paikkaa vaan ei taida sellaiselle olla, ja onhan se aika hintavakin. Nuo tikkaat vaan pitäisi maalata tai vahata, vaikkapa samalla tummanharmaalla kuin keittiön tasotkin...



Tsekkaa:
Designmachine

20. lokakuuta 2007

Lisämuisti



Koska kaikenlaista lippusta ja lappusta kertyy ja osaa niistä on syytä roikottaa esillä (enkä tykkää jääkaappimagneeteista eikä edellisen asunnon rosteriseen jääkapinoveen edes tarttunut magneetti) värkkäsin edelliseen kämppääni muistitaulun vanerilevystä ja pyykkipojista. Laitoin sen myös tässä nykyisessä asunnossa eteiseen, peilin viereen. Muistitaulun levy on mitoitettu saman kokoiseksi kuin peili.

Maalasin vanerilevyn hopeanvärisellä maalilla. Tavalliset pyykkipojat maalasin myös hopeamaalilla. Liimasin ne levyyn suoriin riveihin ja kas, muistitaulu on valmis.

Tunnisteet:

19. lokakuuta 2007

Tupla ja kuitti

Laita lasitausta työtasoille ja tuplaa omaisuutesi.

17. lokakuuta 2007

Muotoja

Viime päivinä mielessä on pyörineet nämä kaksi muotoa, näkeekö kukaan muu yhtäläisyyttä?





Mielelläni omistaisin molemmat vihreänä. Tai valkoisena.

Tsekkaa:
Muuto
Eero Aarnio

16. lokakuuta 2007

Syksyn hedelmät



Syksyllä on omat hedelmänsä. Tänään kassiin eksyi luumuja ja limejä. L&L.

Shopitishop



Vaikka piti olla kukkaron nyörit tiukalla, sorruin viikonloppuna kurvailemaan Arabian tehtaanmyymälään, enkä päässyt ulos ilman ostoksia. Mukaan tarttui Hackmanin uusi maustemylly Touch sekä tarjouksena kaupanpäälle tullut maustepussukka ("pasta"), sekä Iittalan II-laatuinen keskikokoinen kirkas Jars-purkki. Värillisiäkin hypistelin, mutta kun ei ollut harmaata eikä vihreää... Molemmat ovat muuten sattumalta Pentagon Designin suunnittelemia.

Tsekkaa:
Hackman: Touch
Iittala: Jars
Pentagon Design

14. lokakuuta 2007

Lisätuuletusta

Huih, tässähän joutuu vallan uskomattomaksi. Lisää tuulettimia, joita melkein voisi kyetä harkitsemaan, jos siis haluaisi sellaisen kattotuulettimen.











Nämä ovat amerikkalaisen G Squared Artin. Miksi Suomessa myydään vain niitä kamalia rottinkilapaisia messinkihirvityksiä?

Tsekkaa:
G Squared Art

Tunnisteet:

13. lokakuuta 2007

Kuvaavaa lukemista

Sohvan vieressä lattialla lötköttää Sika (ja sohvalla kans).



Ja yöpöydällä sängyn vieressä Sisustaja (ja sängyllä kans).



Kirjan takakannessa sanotaan: Tyrmäävä lukuelämys sisustusfriikeille, trendipelleille, brändien orjille, feng shuihin hurahtaneille, kaupunkilaisille ja esteettisistä arvoista kiinnostuneille.

Mikäs sen osuvampaa.

Yki päivänvalossa



Siinä se nyt toistaiseksi on, vihreän kaapin päällä olohuoneen nurkassa.

Tunnisteet:

11. lokakuuta 2007

Jei kotona.

Suurin osa illasta on mennyt Ikeassa, mutta kotonaoloaika on tullut käytettyä uuden valaisimen ihailuun. Sille on kaksi vaihtoehtoista paikkaa, toinen valkoisen lipaston päällä ja toinen vihreän kaapin päällä. Joka tapauksessa se kuuluu toiseen paikkaan, toiseen kuuluu Tuplakupla, jota vielä ei ole.





Me happy.

Tunnisteet:

Jei.

Tiukoille meni, mutta onnistuin sittenkin saamaan Hulluilta Päiviltä Yki Nummen vuonna 1955 suunnitteleman valaisimen Modern Art. Olin paikalla noin 20 yli 8 ja silloin oli standi jo tyhjä, mutta jostain takahuoneesta niitä vielä muutama kannettiin esille, ja nappasin laatikon suoraan myyjän sylistä. Kassajonossa oli monta samanlaista laatikkoa edelläni, joten tuntuivat olevan varsinainen hitti.

Hinta oli 199 euroa, kun normaalihintaan valaisinta näytetään myytävän 299-349 euroa, liikkeestä riippuen. Oikein hyvä alennus ja pienen hikoilun arvoinen.



Tsekkaa:
Yki Nummi Wikipediassa

Tunnisteet:

10. lokakuuta 2007

Värillistä sähköä

Langatonta sähköä odotellessa ostin Stockmannilta Elexin uuden värillisen jatkojohdon. No, värillisen ja värillisen, harmaan siis. Maastoutuu hyvin lattiaani. Harmittavasti siinä tosin on vain 1,5 m johto, joten kovin pitkää jatkosta siitä ei saa, mutta on kuitenkin huomattavasti huomaamattomampi (heh) kuin ne perusmalliset valkoiset. Lisää tällaisia! Saatavana on myös sinistä ja (oranssin)punaista. Harmi vaan ei vihreää. Hintakaan ei ollut paha, 4,90 euroa.



Elexin nettisivuja ei kannata tsekata. Ne ovat varmasti top10:ssä onnettomimmat nettisivut -listalla.

7. lokakuuta 2007

Kun suurkäytön rajat ylittyvät



... Ikean 100 kappaleen Glimma-paketti ei tunnu missään.

Syksy.

Uskomus roskiin

Olen aina ollut siinä uskossa, että kaunista kattotuuletinta tai erityisesti kattotuuletinlamppua ei voi olla olemassa. No, nyt sekin usko on kumottu, kun satuin näkemään italialaisessa lehdessä mainoksen espanjalaisen Modern Fan Companyn tuulettimista.

Ei, en ole koskaan ollut ostamassa itselleni kattotuuletinta, mutta en vain ole koskaan onnistunut näkemään muuta kuin niitä julman kamalia häkkyröitä, joissa on messinkikruusaukset ja rottinkiset lavat. Varmaan ihan kätevä vempele, mutta niin sairaan ruma, ettei voisi edes harkita. No, nyt voisi. En tosin tiedä saako näitä Suomesta mistään. Mutta tiedän ainakin mistä etsiä, jos sellaista päätän joskus haluta.





Tsekkaa:
Modern Fan EU

5. lokakuuta 2007

Valoa haussa

Illat senkun pimenevät ja katosta puuttuvat edelleen valot. Pohdinta on siirtynyt enemmän spottimuotoisista riippuviin. Koska huonekorkeutta on kolmisen metriä, ei valaisin voi olla ihan kovin pieni. Sen olisi myöskin syytä olla mukavan näköinen myös alhaalta päin, koska alle ei tule pöytää (en omista sohvapöytää). Kiinnityssysteemin pitäisi olla sellainen, että sen saa tuon perkuleen rosetin päälle kiinni. Ja tietysti hinta pitäisi olla kohtuullinen. Mutta ensisijainen on tietysti ulkonäkö.

Tällä hetkellä olen rakastunut Moooin Dandelioniin. Ajatuksena kun on, että valaisin voisi toistaa/korostaa jotenkin valkoisen Pastilli-tuolin muotoa. Ja samoin olohuoneessa olevaa puolipyöreää erkkeriä.



Hintaa vain puolitoistatonnia.

Huoh.

Tsekkaa:
Moooi

Tunnisteet:

4. lokakuuta 2007

Kynttiläkausi

Kun illat pimenevät alkaa kynttiläkausi. Jostain syystä kynttilät liittyvät itselläni syksyyn, ei talveen. Poltan niitä innokkaasti jouluun asti, sitten se on loppu. Vaikka silloinhan vasta alkaa se vuoden kylmin ja pimein aika.

Lastasin jo olkkarin erkkeri-ikkunalle valikoiman vihreäsävyisiä Kivi-tuikkuja. Ja keittiöön vihreät tuikut kirkkaissa laseissa. Olohuoneen ikkuna odottaa vielä omiaan. Kaapissa olisi vaihtoehtoina pari Ballo-tuikkua, kolmen sarja neliömäisiä sinivihreitä lasituikkuja sekä tietysti ne kaikki muun väriset Kivi-tuikut paitsi vihreät, jotka jo olohuoneessa ovat. Vaihtoehto on tietysti myös ostaa ihan kynttilöitä. Tuikkukynttilät vaan ovat helpompia kun eivät valuta ja sammuvat omia aikojaan. Niiden keskimääräinen paloaika neljä tuntia on juuri sopiva, kun kuuden maissa kotiin tullessa sytyttää, sammuvat ne kymmenen aikaan kun alkaa nukkumaanmeno häämöttää.

Lumidesignin Twinkle Steel kynttilänjalat vai mitkälie ovatkin nimeltään houkuttavat kovasti. Esimerkiksi kaksi niitä olkkarin ikkunalle...



Tsekkaa:
Lumidesign

2. lokakuuta 2007

Silverscreen

Illalla lampun valossa hopeanväriset seinät pääsevät paremmin oikeuksiinsa kuin päivänvalossa. Tosin silloin myös näkyvät kaikki muhkurat, niitähän vanhoissa seinissä piisaa.



Valaisimena Harri Koskisen Block, se isompi versio.

Tunnisteet:

Varjoja aamiaisparatiisissa

Aamiaista värkätessä silmiin osui jälleen yksi hauska varjo.