Habitare necesse est!

Kahden vuoden sisustusmaratooni on suoritettu. Vain viidessä ja puolessa tunnissa. Messujen viimeisenä päivänä ennen puoltapäivää sisään ja viiden jälkeen ulos, täysin poikki ja jalat muusina.

Kuuteen halliin oli kerätty sisustus- ja remontointiasiaa. Ensin kahlasimme suurimman, eli kutoshallin jossa olivat suurimmat huonekalukaupat, hifit ja keittiöliikkeet. Seuraavaksi siirryimme ykköskakkoseen, jossa olivat pientavarat eli mattoja, kaihtimia, tekstiilejä, koristetavaraa sekä jonkun verran pintamateriaaleja. Siitä kolmoseen pintamateriaaleihin sekä kylpyhuonetavaroihin. Sieltä ylös jossa oli messujen oikeastaan paras anti, nelos- ja vitoshallien suomalainen design sekä hanat. Vitoshallissa oli myös paljon lehdistössä ollut konttikylä, joka meni enemmän elämystaiteen kuin sisustuksen puolelle eikä väsymystilassa oikein jaksanut enää kiinnostaa.
Hämmästyttävintä on, että mitään ei tullut ostettua. Paitsi annos gruusialaista broileria. Tai siis broileria gruusialaisittain, tuskin se kanaparka oli Gruusiasta kotoisin. Mutta siis rahaa ei mennyt penniäkään enempää koko päivänä kuin lounas. Jei.
Valtaosa tavarasta oli jo ennen nähtyä, mutta muutama kiinnostava konsepti jäi muhimaan mieleen.
Mooblen hylly- ja kaapistokonsepti on erittäin kiinnostava. Perusmuotoisia, vapaalla mitoituksilla olevia peruskalusteita, joihin värit voi valita vapaasti Tikkurilan kartastosta. Melkein nerokkaan yksinkertaista. Ehdin jo suunnitella ostavani sängyn päälle matalan, sängyn levyisen kaapin, johon tulisi ovet samaa vihreää kuin takana oleva seinä. No, netistä tarkistettuna tämä pieni kaappi (120 cm leveä, 20 cm syvä, 30 cm korkea) maksaisi 560 euroa. Köh köh. Ei tällä hetkellä.

Adessinin pienet kiiltävät pöydät lisäsiivekkeineen ihastuttivat. Lisäsiivekkeet antavat mukavasti laskutilaa ja pienissä pöydissä se on kätevänä laatikkona, johon voi säilöä esimerkiksi kaukosäätimet. Ja aivan ihanana vihreänä! Toivottavasti näitä saadaan tuotantoon isompina määrinä jolloin hinta putoaa siedettäväksi.

Tikkurilan osastolla oli ihania uusia Tunto-struktuuripinnotteita käytetty hauskassa käytävämäisessä tilassa. Tekisi ehdottomasti mieli kokeilla jotain niistä kotona, kunhan vaan keksisi mukavan pinnan.

Lisäksi Moodin metallitulostetauluista jäi päähän muhimaan idea, pitää vain ensin selvittää niidenkin hinta. Näitä on saatavissa sekä valmiin kokoelman tauluja (mukana mm. Pertti Lohiniva, entinen piirustuksen ja maalauksen opettajani, heh) että asiakkaan omista kuvista tulostettuna ja vapaamittaisena.
Tsekkaa:
Adessin
Mooble
Mood
Tikkurila

2 kommenttia:
Moodissa sanoivat, että eivät tällä hetkellä tee tilauksesta yksittäisiä teoksia, mutta muokkaavat kuulemma palvelujaan kysynnän mukaan. Hinta muodostuu projektiluontoisesti.
Demum, veniunt porci :cD
No justiinsa, niin vaan Habitaressa vielä kehuttiin että omastakin kuvasta saa... samoin kuin esitteessä ja nettisivuilla.
Lähetä kommentti
<< Etusivu