
Olen viime aikoina tutkaillut ahkerasti asuntomarkkinoiden tarjontaa, ja se on näyttänyt kovin kuivalle. Tuntuu, että asuntoja on myynnissä hurjan vähän ylipäätään, saati sellaisia, joissa olisi potentiaalia joko pienemmällä pintasilauksella tai täydellä pommiremontilla.
Ja ne hinnat. Lama ei ole tuonut ainakaan hintojen laskua, päinvastoin, nousua näyttäisi näppituntumalla olevan. Ehkä syynä on se, että tavara ei liiku, kukaan ei uskalla pistää myyntiin ja ne vähät mitä ovat, ovat sitten hinnakkaita. Mikä taas hillitsee ostamista, mikä hillitsee myymistä jne.
Niillä alueilla, joita olen katsellut, on taloyhtiöiden kunnossa eroja. Remontteja on tehty ja tekemättä, mikä ei välttämättä tunnu hinnoissa. Jos muutamien vuosien sisään on napsahtamassa sekä julkisivu- että putkiremontti, pitäisi sen näkyä hinnassa reippaasti. Lisäksi tontin omistus on sellainen, jota joutuu katsomaan, osa tonteista on Helsingin kaupungin vuokratontteja, joiden vuokrasopimukset voivat olla umpeutumassa piankin. Sopimuksen umpeutuessa vuokrat voivat nousta rajustikin, mikä vaikuttaa vastikkeeseen tai taloyhtiö voi päättää lunastaa tontin, josta voi seurata parhaillaan kymmenien tuhansien eurojen lisähinta.
Olen viihtynyt nykyisessä asunnossani hyvin. Sijainti on erinomainen, asunto kiva, rempattu mieleiseksi (pikkuisen olisi vielä tekemistäkin, jos budjettia ja resursseja olisi). Taloyhtiö on pääosin hyvässä kunnossa, melkein satavuotiaassa talossa toki remonttikohteita löytyy, mutta isoimmat on tehty (putket, julkisivu) ja pienempiä tehdään tasaiseen tahtiin (katto parhaillaan, piha kesällä jne), jotta talo pysyykin kunnossa. Asunnossa sinällään ei ole kuin yksi puute: siinä voisi olla yksi, pienikin, huone lisää. Työ/vierashuone olisi paikallaan. Joku, mihin voisi ahtaa askarteluprojektit, ompelukoneen, satunnaiset vieraat. Näidenkin kanssa on voitu elää.
Nyt kuitenkin asumismukavuus on laskenut dramaattisesti, kun alakertaan vaihtuivat asukkaat viime vuoden puolella. Asukkailla on intensiivinen musisointiharrastus, jota lautalattiaisessa talossa saa seurata myös yläkerta. Kun työpäivän jälkeen kohtuullisen väsyneenä haluaisi oman kodin rauhaan, vastassa voi olla useamman tunnin soittoharjoittelua. Parhaimmillaan jokaisena päivänä viikosta ja viikonloppunakin. Kun soitto kuitenkin soi ei-hiljaisuusaikana, ei asiassa ole valittamista. Jokaisella on oikeus kotonaan harrastaa. Minä kuitenkin kaipaisin rauhaa kotonani, mahdollisuutta valita mitä musiikkia kuuntelee, mahdollisuutta lukea rauhassa, katsella tv:tä rauhassa, olla hiljaa.
Mutta voihan sitä käydä vaihdossa huonostikin. Alakerran lisäksi voi yläkerrassa olla tuubansoittaja. Mistä sitä koskaan ostaessaan tietää.
Onneksi kissanäyttelyharrastus on näyttäisi pitävän huolta siitä, että kerran kuukaudessa pääsee viikonlopuksi hotelliin yöksi, rauhaan.